Asia ilmenee Uutissirkuksen aikuisbarometrista, jossa haastateltiin kuutta päätoimittajamme tuttavaa. Leikin lisäksi tärkeää oli työajan käyttäminen muuhun kuin työntekoon.
Äärioikeistoa mielellään hyväilevä ruotsinkielinen hallituspuolue aikoo uudistaa vappuperinteitä lakittamalla nikotiinipussin Pietarsaaren kauppatorilla.
Kevään ensimmäinen banaanikotka nähtiin Porin Lampaluodon Tyltyssä vasta varhain tänä aamuna. Kevätmuuton viiveen syyksi on spekuloitu mm. uuden paavin valintaprosessia, josta nousevaa savua linnut olisivat eräiden asiantuntijoiden mukaan jääneet odottelemaan.
Luoteissatakuntalaisen Heikki Kohmeisen, 69, pahin pelko toteutui myöhään piinaviikon torstai-iltana. Päivä vaihtui perjantaiksi ilman että yksikään mediatalo olisi raportoinut Juha Miedon kuluvan vuoden mämminsyöntiaikeista.
Amerikkalaisvalmisteisten sähköautojen muokkaamisesta eurooppalaisten ja japanilaisten bensa-autojen näköisiksi voi hyvinkin tulla Suomelle uusi Nokia, arvioi Uutissirkuksen asiantuntija.
Eteläsuomalaisen kansanedustajan paljastus on hämmentänyt hänen poliitikkokollegojaan. Edustajaa ei kuitenkaan vaalien tässä vaiheessa voida enää poistaa ehdokaslistoilta. Hän on ehdolla myös aluevaltuustoon, ja senkin tulevista kokouksista hän arvioi joutuvansa usein jäämään pois.
Kuntavaaliehdokas ehti pitää itseään hauskana lähes yhdeksän minuutin ajan ennen kuin havaitsi yleisön nauraneen, koska se kuvitteli hänen ajatuksiaan aprillipilaksi.
Yhteinen huoli maailman varakkaimman ihmisen äkillisistä rahahuolista sai muusikot tarttumaan toimeen. Hyväntekeväisyyskonsertin tavoitteena on kerätä vähintään 200 miljardia dollaria paikkaamaan Elon Muskin akuuttia kassavajetta.
Eduskunnassa on todettu jo 94 islamofobiatapausta. Tapauksia tuli ilmi 53 lisää sen jälkeen, kun eduskunta äänesti islamofobisen ministerin luottamuksesta varhain keskiviikkoiltapäivänä.
Uutissirkuksen asiantuntijan mukaan kaikki huijaukset saataisiin kuriin, jos mäkihyppääjät käyttäisivät samanlaisia asusteita kuin naisten rantalentopalloilussa käytetään.









