Suomi kieltää lentomatkustajilta alushousujen käytön. Maamme nopea päätös on herättänyt laajaa kiinnostusta myös ulkomailla.
Tykistömuseo on antanut koululaisille talvisodasta mielikuvia, jotka saattavat vähentää nuorten intoa käynnistää uusi sota Venäjää vastaan.
Suomalaiset nuoret haluaisivat sotia Venäjää vastaan. Tämä käy ilmi tutkimuksesta, jonka Aamulehti teetti ylistääkseen talvisodan 70:ttä vuosipäivää.
Eläkekattoja selvittäneen työryhmän mukaan eriarvoisuus voidaan parhaiten välttää maksamalla johtajille vähintään 40 000 euron suuruisia kuukausieläkkeitä.
Finnair sai marraskuun puolivälissä leikatuksi saastepäästöjään nopeammin ja enemmän kuin mikään muu maailman lentoyhtiö.
Ympäristöministeriö halvaannuttaa edelleen Toivo Sukarin ympäristönsuojeluaikeita Vihdissä.
Terveydenhoitaja kieltäytyi antamasta 59-vuotiaalle perusterveelle miehelle sikainfluenssarokotusta, vaikka tämä vaati sitä kovaäänisesti.
Hallitus ehdottaa, että eläkeläiset voisivat parantaa talouttaan ajamalla rekka-autoa ja bussia. Ratkaisu nostaisi myös bruttokansantuotetta.
Amerikkalainen autonvalmistaja GM käytti Opel-kauppansa perumisessa suomalaisen Seppo Ojalan kehittämää kriisinhallintatapaa.
Vaalirahakohu on romahduttanut keskustalaisten uskon totuuteen. Miltei 80 prosenttia puolueen kannattajista on sitä mieltä, että tosiasioiden luotettavuus on heikentynyt.