Press "Enter" to skip to content

Kulttuuri, Talous , Uusimmat

Runous tarjoaa viikon vahvimmat tuotot

Riskiä kaihtamattoman sijoittajan viikon ehdoton ykköskohde on runous. Eeva Kilpi saattaa parhaimmillaan yltää jopa miljoonan prosentin vuosituottoon.

Näinä aikoina monet pitävät kiinni säännöstä, jonka mukaan mitään pörssiosaketta ei kannata omistaa yli kolmea tuntia. Jos kuitenkin laajentaa sijoitushorisonttinsa kolmeen vuorokauteen, pääoman tuottomahdollisuudet kasvavat rajusti samalla kun beta-kerroin pysyttelee silti kohtuullisen matalana.

Varsinkin kuluvalla viikolla sijoittaja löytää kiinnostavia kohteita kirjallisuudesta. Torstaina puolilta päivin erääntyvä vuoden 2011 kirjallisuuden Nobel-palkinto on eittämättä kohteista haastavin mutta samalla kovatuottoisin.

Jos suomalainen Eeva Kilpi nousee nobelistien joukkoon torstaina Tukholmassa, allokointi runouteen voi tuottaa 72 tunnissa 10 000 prosenttia. Vuosituottona tämä tarkoittaisi pääomalle reilun miljoonan prosentin korkoa.

Olemme harkinneet Kilpi-sijoitusta Ladbrokes-vedonlyöntisivustolla. Ladbrokes ilmoittaa Eeva Kilven kertoimeksi 101. Saman kertoimen on saanut vain yksi norjalainen kirjailija, Kjell Askildsen. Riski on toki käsinkosketeltava ja siksi Kilpi tai Askildsen sopivat parhaiten hyvin hajautettuun salkkuun sekä sijoittajille joilla on hyvät hermot.

Riskiä kaihtavankaan ei kannata kaihtaa ajatusta Nobel-vedonlyönnistä. Hajautusta ajatellen tuumailun arvoisia vaihtoehtoja ovat japanilainen Haruki Murakami (kerroin 9) ja algerialaissyntyinen Fatima-Zohra Imalayen, joka kirjoittaa nimellä Assia Djebar (kerroin 13).

Koska kirjallisuuden Nobel on monina vuosina, esimerkiksi 1939, jaettu poliittisin perustein, nostamme suosikkiemme joukkoon myös syyrialaisen Adoniksen eli Ali Ahmad Sa’idin, vaikka hänen kertoimensa onkin vain viisi eli pienin Ladbrokesin Nobel-kandidaateille tarjoamista kertoimista.

Meillä ei ole käyttäjätunnuksia Ladbrokes-sivustolle. Emme ole lukeneet yhdenkään mainitsemamme kirjailijan teoksia, koska vapaakappaleina olemme onnistuneet saamaan hyllyymme vain Tommi Melenderin koko tuotannon.

Aiheesta muualla:
Ladbrokes.com: Nobel Prize Literature Award 2011
Nobelprize.org: The Nobel Prize in Literature



Tykkäsitkö jutusta? Tietosuojadirektiivin vuoksi Tykkää-nappula näkyy tämän rivin yläpuolella vain jos olet kirjautunut Facebookiin ja hyväksynyt sen asetusten evästevalikosta valinnaiset evästeet.

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2021 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.