Länsihelsinkiläinen Leevi Viitasenaho säikähti vakavasti huomatessaan tänä aamuna, ettei ollut kirjoittanut ainoatakaan kesäaikaa arvostelutta somepäivitystä.
Markkinointiasiantuntijana työskentelevän Viitasenahon mukaan tapauksen syyt ovat selvät. Hänen asiantuntemustaan tarvittiin koko viikonlopun liikkumisrajoituksiin liittyvissä perustuslain yksityiskohtien käsittelyssä sekä Ever Given -aluksen irrotustyössä.
”Minulle ei suotu sekuntiakaan vapaa-aikaa. En ehtinyt ajattelemaan, että kelloja on taas siirrelty”, Viitasenaho parahtaa.
”Yksistään sunnuntaina heti Sanna Marinin pääministerin haastattelutunnin jälkeen jouduin kirjoittamaan 412 twiittiä, joissa kerroin, että hallitus on huono.”
”Ja koko aamupäivän annoin neuvoja konttialuksen irrottamiseen, 119 twiitin verran.”
Mikäli Viitasenaho olisi ehtinyt havaita kesäajan alkamisen, hän olisi kirjoittanut, että se on huono.
”Harmittaa, että tänä vuonna en päässyt ilmaisemaan asiaa tuoreeltaan.”
”Mieltäni toki lämmittää, että Ever Given saatiin irti heti twiittieni jälkeen. Vähän mietin, että osataankohan Suezilla suomea, mutta ne varmaankin käyttivät sitä Twitterin käännöstoimintoa.”
Viitasenaho kritisoi myös median toimintaa kesäajan huonoudesta muistuttamisessa.
”Yleensä joka vuosi maaliskuun loppupuolella HS kysyy professori Markku Partiselta, kuinka kamala kesäaika on. Haastattelivat ne häntä tänäkin vuonna, mutta eivät kysyneet kesäajasta mitään. Kyllä nyt meni katkolle minun HS-tilaukseni, vaikka en tosin ole sitä tähänkään asti tilannut kun se tulee töihin.”