Kemiläinen Tuulia Toivas-Ahonen koki uskomattoman elämyksen lukiessaan iltapäivälehden nettiversiota.
“Otsikko kysyi: Oletko aina kuorinut perunasi väärin? Klikkasin uteliaisuuttani jutun auki ja hämmästys oli melkoinen, kun olinkin aina kuorinut perunani ihan oikeaoppisesti”, Toivas-Ahonen kertoo.
“Äiti aikoinaan opetti, miten kaikki kuoret saa perunasta tarkkaan pois.”
Mitenkään ainutkertainen tapaus tämä ei Toivas-Ahoselle ollut. Noin viikko tapauksen jälkeen hän sai lukea myös aina kastelleensa kukkansa oikein.
Paikallinen kansalaisopisto tarttui heti tilaisuuteen ja neuvotteli Toivas-Ahosen kanssa viiden luentosarjan perunankuorintakurssin, joka toteutetaan ensi keväänä. Myös televisio on tiedustellut Toivas-Ahoselta kiinnostusta omaan televisiosarjaan aiheesta, samoin eräs suuri kustannusyhtiö on ehdotellut kirjaa joulumarkkinoille, mutta Toivas-Ahonen ei kommentoi näitä huhuja mitenkään:
“Kun ei näistä oikein vielä ole lupa puhua”, hän sanoo vältellen.
Teksti: Hanne-Elena Harkola, Satiiriämpäri 2019 -kilpailija
Tämä teksti on mukana Satiiriämpäri 2019 -kirjoituskilpailussamme. Osallistu sinäkin!