Press "Enter" to skip to content

Uusimmat

Autoilija oli pysähtyä ennen suojatietä

Henkilöautolla liikkunut mies epäilee olleensa vähällä antaa tietä jalankulkijalle Forssan keskustassa. Kaupunki on jo ryhtynyt toimiin, jotta vastaavat tilanteet voitaisiin välttää.

Suojatielle pyrkivien jalankulkijoiden liikennettä hidastava vaikutus on onnistuttu eliminoimaan parhaiten kehä- ja ulosmenoteillä.
Suojatielle pyrkivien jalankulkijoiden liikennettä hidastava vaikutus on onnistuttu eliminoimaan parhaiten pääkaupunkiseudun kehä- ja ulosmenoteillä.

Miehellä ei järkytyksensä vuoksi ole tapauksesta tarkkoja mielikuvia, mutta hänen autonsa jarrutusjäljet voi yhä havaita Forssan Kartanonkadulla.

“Ajoin tavanomaista kaupunkinopeutta eli reilua kuuttakymppiä. Ja yhtäkkiä näin, että risteyksessä oli jostain syystä suojatie. Eikä ainoastaan suojatie, vaan suojatie, jossa oli reunakivet”, mies toteaa.

Mies teki äkillisen jarrutuksen, jotta hänen autonsa olisi välttynyt vakavilta vammoilta. Todellinen säikähdys oli kuitenkin vasta edessä: jalankulkija näytti olevan aikeissa astua suojatielle.

“Kaksikymmentäkahdeksan vuotta olen ajanut autolla Forssassa joka päivä, mutta koskaan aiemmin minua ei ole suojatiellä kohdeltu näin”, mies sanoo.

Pitkän ajokokemuksensa ansiosta autoilija selviytyi uhkaavasta tilanteesta hidastetöyssyn reunan ylitettyään.

“Nopeus putosi kolmeenkymppiin, mutta heti reunakivien jälkeen painoin taas kaasua. Jalankulkija pysähtyi seisomaan omalle paikalleen jalkakäytävän reunaan.”

Forssan kaupunki on reagoinut tilanteeseen ja vaatinut vastikään katuremontin tehnyttä urakoitsijaa madaltamaan suojateiden teräviä reunakiviä. Miehen mukaan ratkaisu jää puolitiehen.

“Kyllä kaikki korotettujen suojateiden välissä olevat ajorataosuudet pitäisi nostaa samalle tasolle suojateiden kanssa, jotta liikenne alkaisi taas sujua”, mies kiteyttää ja näyttää helsinkiläiseltä kehätieltä nappaamaansa kännykkäkuvaa.

“Milloin saamme tällaiset väylät myös tänne meille?”

Forssan Kartanonkadulla on kaikkiaan 12 hidastetöyssyä.

Lue Uutissirkuksesta myös:
18.9.2012: Liikenneturvan ohjeita noudattunut nainen oli kuolla nälkään

Aiheesta muissa aviiseissa:
Yle 20.8.2014: Lemminkäinen korjaa Forssassa jälkiään timanttisahaamalla liian korkeita suojatien reunakiviä



Tykkäsitkö jutusta? Tietosuojadirektiivin vuoksi Tykkää-nappula näkyy tämän rivin yläpuolella vain jos olet kirjautunut Facebookiin ja hyväksynyt sen asetusten evästevalikosta valinnaiset evästeet.

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2021 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.