Press "Enter" to skip to content

Uusimmat

Vakuutusyhtiö päätti korjauttaa mopoauton

Tampereella tehty mopoauton lunastamattajättämispäätös lienee ensimmäinen itsenäisen Suomen historiassa.

Mopoauton reitille yllättäen kasvanut puu pysäytti Tampereen Hervannassa kolaroineen ajoneuvon myöhemmin samalla viikolla Tammelantorin suunnalla.
Mopoauton reitille yllättäen kasvanut puu pysäytti Tampereen Hervannassa kolaroineen ajoneuvon myöhemmin Tammelantorin suunnalla.

Tapahtumaketju sai alkunsa, kun kolmion takaa Hervannan valtaväylälle saapunut mopoauto joutui toisen mopoauton kolhimaksi, jolloin sen maalipintaan tuli naarmu.

“Normaalisti tällaisissa tapauksissa tulee vähintään kaksi naarmua, jolloin mopoautoa ei taloudellisten syiden vuoksi enää kannata korjata. Usein myös puskuri tai ainakin lokasuoja vaurioituu niin pahoin, ettei remontti ole mahdollinen”, vakuutustarkastaja Uolevi Kätkäläinen toteaa.

“Minun tiedossani ei ole urani ajalta ainuttakaan toista tällaista tapausta, jossa kolariin joutunut mopoauto olisi selvinnyt onnettomuudesta niin pienillä vaurioilla, että se olisi voitu edelleen korjata takaisin tieliikennekäyttöön.”

Toinen kolarissa mukana ollut mopoauto sai rytäkässä niin pahat vauriot vasempaan etuvalaisimeensa, että vakuutusyhtiö päätyi lunastamaan ajoneuvon.

Mopoautojen lunastusprosentti on viime vuosina ollut sata tai vähän yli. Korkea määrä johtuu Uolevi Kätkäläisen mukaan paitsi mopoautojen rakenteesta myös vakuutusyhtiöiden kanta-asiakasluonteesta.

“Esimerkiksi ajoneuvon maalauttaminen tulee meille saavuttamamme kanta-asiakasaseman vuoksi noin noin neljä kertaa kalliimmaksi kuin kenellekään muulle.”

Korjatun mopoauton omistaja ei saanut ainutkertaisesta kokemuksestaan kovin pitkää iloa, sillä myöhään aamupäivällä saamiemme tietojen mukaan auto vaurioitui tänään lunastuskuntoon, kun sen reitille kasvoi yllättäen puu Tampereen Tammelantorin lähistöllä.

Teksti: Aslak Karppinen, maakuntakirjeenvaihtaja

Lue Uutissirkuksesta myös:
13.8.2012: Mopoautoilija jäi vaille seksiä Tampereella

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2026 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.

For our international audience: We are not afraid of the following terms:
activism, activists, advocacy, advocate, advocates, barrier, barriers, biased, biased toward, biases, biases towards, bipoc, black and latinx, community diversity, community equity, cultural differences, cultural heritage, culturally responsive, disabilities, disability, discriminated, discrimination, discriminatory, diverse backgrounds, diverse communities, diverse community, diverse group, diverse groups, diversified, diversify, diversifying, diversity and inclusion, diversity equity, enhance the diversity, enhancing diversity, equal opportunity, equality, equitable, equity, ethnicity, excluded, female, females, fostering inclusivity, gender, gender diversity, genders, hate speech, hispanic minority, historically, implicit bias, implicit biases, inclusion, inclusive, inclusiveness, inclusivity, increase diversity, increase the diversity, indigenous community, inequalities, inequality, inequitable, inequities, institutional, lgbt, marginalize, marginalized, minorities, minority, multicultural, polarization, political, prejudice, privileges, promoting diversity, race and ethnicity, racial, racial diversity, racial inequality, racial justice, racially, racism, sense of belonging, sexual preferences, social justice, sociocultural, socioeconomic, status, stereotypes, systemic, trauma, under appreciated, under represented, under served, underrepresentation, underrepresented, underserved, undervalued, victim, women, women and underrepresented.