Lukiolaisen oman opiskeluinnon epäillään vaikuttaneen hänen arvosanoihinsa. Ranking-listojen merkitystä uhkaava tapaus sattui äskettäin länsisuomalaisessa lukiossa.

“Olin kiinnostunut monista asioista, ja arvelin myös, että koulumenestyksestä on hyötyä jatko-opintoihin pyrkiessä”, Veetikalle Lehtonen, 19, sanoo.
Tänä keväänä kuusi laudaturia kertaheitolla kirjoittanut Lehtonen arvioi, että koululainen voi omien ponnistelujensa ansiosta menestyä jopa sellaisissa aineissa, joiden opettajaa hän inhoaa.
“Koulutehtäviin liittyviä tietoja olen etsinyt myös muualta kuin käyttämistämme oppikirjoista ja -materiaaleista.”
Lehtosen mukaan hänen menestykseensä on toki vaikuttanut se, että hän on pyrkinyt aina olemaan läsnä oppitunneilla, seuraamaan opetusta ja tekemään annetut tehtävät. Hän kertoo käyttäneensä kolmen lukiovuotensa aikana kotitehtäviinsä ja kokeisiin valmistautumiseen noin kaksi ja puoli tuntia päivässä.
Lehtonen on tähän mennessä esitellyt rajuja näkemyksiään vain kotiväelleen ja muutamalle ystävälleen. Mikäli hänen ajatuksensa saavat laajemmin julkisuutta, ne saattavat kyseenalaistaa hallitusohjelman (kok) tavoitteet.
Vuoden 2012 hallitusohjelman mukaan lukiorahoituksen perusteisiin on tarkoitus sisällyttää “tuloksellisuusrahoitusosuus, joka palkitsee koulutuksen laadusta ja laadun parantamisesta, esimerkiksi yksilön oppimistulosten paranemisesta ja vähäisistä keskeyttämisistä.”
Lue Uutissirkuksesta myös:
3.6.2010: Tuore ylioppilas uudistaa ylioppilaskirjoitukset
Aiheesta muualla:
Yle 28.5.2013: Ressun lukio koko 2000-luvun paras – huippulukiot tekevät tasaista tulosta, pienissä lukioissa taso vaihtelee
Valtioneuvosto: Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma 22.6.2011 (Pdf, ks. s. 33)