Epäeroottisen novellistiikan mestari on löytynyt Nastolasta. Uutissirkuksen novellikilpailun voittaja on Markku Jaakkola teoksellaan “Kolmannet treffit”.
Voittaja ratkesi Facebook-äänestyksellä, jossa Jaakkolan novelli sai määräaikaan eli viime viikon maanantain päättymiseen mennessä 13 tykkäystä. Kisan pääpalkintoa eli pitkiä alushousuja odotellessaan Jaakkola ennätti antaa verkkolehdellemme pikahaastattelun.
Paljastaisitko lukijoillemme kaiken?
“Nuoresta iästäni (olen 55 vuotias) huolimatta olen varsin kokenut treffailija, joten vaikkei tarinani neito enää vastannut soittopyyntöihini, en siitä lannistunut. Ilmeisesti hänen sairautensa olikin vakavampaa sorttia.”
Miten nyt tästä eteen- tai taaksepäin?
“Näinä vuodenaikoina kun yöpakkaset hyväilevät autojen tuulilasit harmaaseen jäähän, minun Opelini käsittää sen niin ettei sen tarvitse käynnistyä tai liikahtaa ennen seuraavaa toukokuuta”, Jaakkola sanoo.
“Se ei suostu aukaisemaan edes oviaan, jollei sitä mairittele kahdella ämpärillisellä kuumaa vettä hitaasti sen oviposkia pitkin valuttaen. Joten pitkät kalsarit tulevat enemmän kuin tarpeeseen, meiltä kotoa kun on keskustaan reippaasti nelisen kilometriä. Tosin tietenkin nyt aluksi säästän niitä vain tuiki tärkeisiin tilaisuuksiin.”
“Mistä tulikin mieleeni että jos saisin sellaisen mallin jossa ei olisi takataskuja. Olen huomannut ne erittäin epäkäytännöllisiksi alushousuissa”, tuore voittaja kiteyttää ja kumartaa: “Suurkiitos lukijoille jotka tarinastani tykkäsivät.”
Uutissirkuksen epäeroottisen kesänovellikilpailun voittaja saa pitkien alushousujen lisäksi palkinnokseen valtiontalouden tarkastusviraston asiakaslehti Reviisorin vuosikerran.
Uutissirkus järjestänee novellikilpailun myös ensi vuonna.
Tuloksia, epäeroottinen kesänovellikilpailu:
1. Markku Jaakkola, Kolmannet treffit, 13 tykkäystä
2. Jari Suojanen, Juhannusmuisto, 5 tykkäystä
2. Junnu Ylävaara, Kesäyön rapsodia 5 tykkäystä
Lue kaikki novellit epäerotiikkaosastostamme.