Hän seisoi eteisessä minua odottamassa. Otin hänet syliini ja moiskautin suukon suoraan kohti ääntä, käkättimeen, kuten oli neuvottu. Sitten tunsin miten veri pakeni päästäni ja aloin nähdä mustaa. Juuri kun polveni olisivat olleet kokonaan keitettyä spagettia, hän hellitti halausotteensa kaulastani ja veri palasi poskiini. Hoiperoin edes takaisin eteisessä ja hän selitti jotain minkä kuulin kyllä mutten ymmärtänyt. Olin tavannut hänet jo kaksi kertaa aikaisemmin. Koska tapaamiset olivat sujuneet ilman ruumiillisia vaurioita, oli aika kolmansiin treffeihimme. Ja poikien ohjeistuksella uskaltauduin yrittämään etenemistä pesälle numero kolme. Pesäpallotermein sanottuna.
Irrottauduin hänestä ja vaikka kurkkua kaiversi enkä varmaan saanut vielä ääntä, niin yritin kuitenkin sanoa hei kulta kun astelin olohuoneen puolelle. Sain syntymään vain äänen joka muistutti syvää huokaisua pihinän keskellä.
”Mikä unohtui?”, nainen kysyi iloisesti levittäen käsiään.
Katsoin kummastuneena ympärilleni. Olin ottanut kengät pois ja sukat olivat puhtaat, vaihdoin ne hetki sitten autossa. Sitten muistin. Tietenkin. Tästä oli puhuttu. Kumarsin. Sitten huomasin että lippalakki oli vielä päässäni. Otin sen nopeasti pois ja kumarsin ilman sitä. Hän oli kertonut kovasti arvostavansa hyviä käytöstapoja.
”Ei,ei. Tuo sinun muovipussisi. Sillehän katsottiin paikka komerosta”.
Tosiaan. Sille katsottiin viimeksi paikka komeron lattialta. Vaihtosukat (puhtaat), kalsarit (puhtaat), T-paita, jossa oli vielä Tarjoustalon hintalapppu kiinni, hammasharja joka sojotti pussin läpi ja vielä yöasu (puhdas). Olin saanut lähtiessä pojilta ohjeet miten varautua viipymään yön ylitse. T-paidan hintalappu antaisi vaikutelman että satsaan tähän suhteeseen, selvä singnaali että tosissaan tässä ollaan naisissa. Poikien neuvoja.
Nostin kassin komeroon ja tökkäsin törröttävän hammasharjan kassin sisäpuolelle. Nykyajan muovipussit kun eivät kestä mitään. Olisin ottanut Lidlin kassin, mutta viime hetkessä valitsinkin kassin jossa Erkki oli tuonut kirjallisuutta luettavaksi tätä iltaa silmällä pitäen. Liikuttavaa, miten pojat olivat olleet huolissaan ettenkö minä muka naisen paikkoja tunnistaisi. Selasin lehdet kuitenkin. Ja sitten ajattelin että kansainvälinen kassi voisi olla hyväksi, kassissa nimittäin luki värikkäästi Teneriffe. Olivat olleet siellä toissa jouluna. Vai oliko se vuosi ennen sitä? Niin se taisi olla.
Kumarsin taas ja istuuduin sohvalle naiseni viereen ja hän yritti ottaa välittömästi halausotettaan mutta osasin olla varuillani. Sain sen käännettyä käsivarsiotteeksi. Moiskuttelin ääntä kohden taas tasasella tahdilla suukkoja, niitä laskematta. Sellaista sarjatulta. Sitten nainen sanoi että meillä on punainen minuutti aikaa ennen ruokailua. Tarkkaa tietoa minulla ei punaisen minuutin pituudesta ollut, verrattuna tavalliseen minuuttiin, mutta ymmärsin toki että nyt on kiire. Kyllä se on ennenkin minuutissa parissa onnistunut. Koko hoito. Sisältäen tupakan parvekkeella. Ja itseasiassa olin iloinen, sillä ehtisin vielä kotiin saunaan omalla vuorollani eli tunnin päästä. Nousin ylös ja olin juuri aukaisemassa vyötäni jotta housuni putoisivat nilkkoihini, kun nainen tarttui käteeni.
”Ruoka on valmista punaisen minuutin kuluttua. Valmistin meille…”, hän poistui keittiöön. Jaa… tälläinen punainen minuutti, ajattelin ja istuuduin takaisin sohvalle kun hän kurkisti ja sanoi:”Tuletko sinä?”
Köpöttelin hänen perässään keittiöön ja istuin alas pöydän viereen. Toistaiseksi kaikki oli mennyt aika hyvin. Tosin saunaan en taitaisi sittenkään ehtiä. Kurkkua aristi jos päätä käänteli puolelta toiselle, muuten asiat olivat oikealla tolallaan. Olin saanut paljon opastusta Orimattilan Eräveikkojen ja Hevosystävien viikkoilloissa. Olin lipsauttanut Erkille että minulla on taas treffit ja siitä syntyi tämä aito auttamisen ja neuvomisen tulva. Tarkkaan ottaen Erkki kuuluu vain Eräveikkoihin, koska hänen vaimonsa on allerginen kaikille eläimille, eikä suvaitse että Erkki on missään tekemisessä eläinten kanssa. Sulkevat kuulemma TVnkin jos sieltä tulee luonto-ohjelma. ”Niin herkkä se on”, sanoi Erkki. Minä olisin käyttänyt toista sanaa hänen vaimostaan, mutten tohtinut kun hän lupasi tuoda niitä lehtiäkin.
Söimme kaikessa rauhassa jotain minkä nimeä en osannut lausua, vaikka ääntä olisi jo tullutkin. Nyökkäilin vain kun naiseni kertoi mitä kaikkea pataan laitetaan kunnes se saa hautua vartin tai kaksi. Ja vain pienellä tulella. Kummastelin kun en kuullut yhtään tuttua sanaa. Ja silti näin lautasella olevan perunaa ja ainakin herneitä. Hän höpötti koko ajan kaikenlaista ruuanlaitosta ja minä nyökkäilin. Ehkä häntä jännitti nämä kolmannet treffit. Ajattelin avautua sen verta että tunnustaisin että minuakin kyllä jännittää. Näin pojat olivat kertoneet, että avaudu oikein kunnolla ja itkekin jos siltä tuntuu. Se auttaa aina. Pääsemään kolmospesälle.
”Minua jännittää”, sanoin kun hän keräsi lautaseni. Ääneni oli vain kuiskaus.
”Mitä… jännittää? Mikä?” Mutta nyt minulta meni pasmat sekaisin. Sitten keksin, sanoin:”Jälkiruoka.”
”Jälkiruoka? Miksi?… Se on vaan rahkaa ja vadelmahilloa. Höpsö!” Nainen taputti olkaani ja muiskasi suukon poskeen. Huomasin ajattelevani että tulekoohan siihenkin finni.
”Eikäkö… kun mulla on se laktoosi sellanen joku tauti…”, keksin sanoa kun nainen meni keittiön puolelle.
”Mitä… laktoosi-intoleranssiko? Mutta kyllä kait sä voit rahkaa syödä?”
”Rahkaa… joo… tietenkin mä nyt rahkaa voin.” Ja koitin muistaa mitä hittoa se rahka voisi olla. Makkaraa vai jotain juuston tapaista? Pitäisköhän antaa pojille jo hätäkutsu. Se oli sovittu merkkisoitto ja siitä viisi minuuttia joku pojista soittaisi takaisin ja sanoisi että täytyy heti tulla kotiin kun aitta palaa ja sauna on jo palanut. Mutta en vielä turvautunut hätäsoittoon.
Jälkiruoka tuli ja se syötiin. Se olikin aika hyvää. Täytyy sanoa että pidin siitä. Nyt täytyy antaa tunnustusta. Muistan Eräveikkojen iltakurssilta miten koiraa kehuttiin kun se haistoi jäniksen tai pyyn. Sitä taputettiin ja sille annettiin makupala. Mikä ettei se toimisi nytkin. Sain siihen hyvän tilaisuuden kun naiseni istuutui viereeni sohvalle.
”Se oli oikein hyvä… ateria”, sanoin ja taputin naista olalle ja päälaelle. Kun hän käänsi päänsä minuun päin työnsin hänen suuhunsa Dumle-karkin.”Oikein hyvä.” Ja kun hän hämmästyneenä hymyili, työnsin vielä toisen. Ne oli niitä Erkin Teneriffe tuliaisia. Olin syönyt niitä säästeliäästi ja tälläisiä tärkeitä tapahtumia silmällä pitäen. Turha niitä oli enää säästää. Olivat jo kuusi kuukautta yliaikaisiakin.
Naiseni istui pitkään tyytyväisenä mutustellen toffeeta suussaan. Sitten muistin, tämähän oli se toinen testi minkä pojat kehoittivat tekemään. Katso että sillä sulaa sokeri vielä suussa. Jos ei sula se on liian vanha sulle. Tämähän meni hyvin. Toinenkin testi tuli tehtyä. Ensimmäinen oli se että jos se minut nähtyään sanoo että sen vanha äiti on tulossa yllätyskäynnille ja ettei tänään käykkään treffit. Noh, hänen äidistään emme olleet keskustelleet kertaakaan.
Ajattelin jo että jos tämä on tässä, minä kyllä lähden kohti kotia. Saunaan en kyllä ehdi, mutta otin alkuillan leffan tallennukseen. Ja myöhemmin illalla tulee Espanjan Barcelona-Real Madrid peli.
Naiseni oli saanut suunsa tyhjäksi ja koetti taas saada kuristushalausotettaan. Mutta olin taas hereillä ja väänsin ähisten otteen vain kaksoiskäsivarsi-tervehdykseksi. Joka kieltämättä tuntui minustakin tosi typerältä tässä vaiheessa iltaa. Mutta en välittänyt, koska ilta muutenkin tuntui jotenkin kuivuvan kokoon. Katsoin hänen tyytymättömiä kasvojaan, joille nousi tuskainen irvistys. Hänen silmänsä laajenivat ja posket pulloollaan, suu tiukkana hän ryntäsi eteiseen ja kuulin miten WCn ovi kolahti.
Olisiko se jokin hänen tekemistään sörsseleistä joka vääntelehti ja kupli hänen mahassaaan? Se varmaan oli se hänen tekemänsä… mitä se oli… joku makkarajuttu… vai juusto? Illan emäntä istui vessassa, yökkäsi ja piereskeli siellä ja huusikin vielä mitä en enää kuullut. Aukaisin WCn oven. Ja kysyin mitä. Naiseni istui pöntöllä kärsivä ilme kasvoillaan, pikkuhousut nilkoissa. Oksennusta oli hieman poskella.
Sanoin sen ja lisäksi sanoin että siellä haisi pahemmalta kuin Erkin sikalassa. Lisäksi kerroin että epäilen ripulin syyksi sitä makkararuokaa… vai oli se jonkinlaista juustoa. Sitten sanoin että minunkin vatsaani vääntää kummasti. Se ei aivan ollut totta, voin todella hyvin, mutta nyt kehiin myötätuntoa, ajattelin. Ehdotin jopa seuraavien treffien ajankohtaa viikon päähän, että hän näkisi tulevaisuuden kaikesta ripuloimisesta ja haisemisesta huolimatta valoisana. Hän yritti sanoa jotain, mutta yökkäsi ja nappasi sitten pöydältä pullon ja heitti sen.
Nappasin sen kiinni: Shampoota. Hän oli siis huomannnut pienen ongelmani. Oliko tämä sellaista joka auttaa hilseilevään päänahkaani? Niin jalo ihminen, aina ajattelee muita ennen itseään. Kiitin ja kumarsin. Sitten muistin: Otin lippalakin pois päästä ja kumarsin uudestaan. Hän arvostaa hyviä käytöstapoja. Luulen että tein hyvän vaikutuksen. Otin muovikassini komeron lattialta, sujautin sinne shampoon, tökkäsin hammasharjan kassin sisäpuolelle ja astelin jo ulos päin kun muistin. Kaivoin taskustani viimeiset kolme Dumle-karkkia ja asetin ne eteisen pöydän reunalle. Hän varmasti on iloinen kun saa suunsa makiaksi heti kun vessasta selviää. Sitten muutin mieleni ja otin yhden ja nappasin sen suuhuni. Makiaa minäkin arvostan.
Hyvinhän tämä ilta meni. Ehdin vielä kotiin katsomaan peliä. Hyvin meni vaikken sitä kolmospesää ja kotijuoksua saanutkaan tällä kertaa. Pesäpallotermein sanottuna.
Matkaoppaissakin lukee ettei matkatoimisto vastaa vahingoista jotka johtuu… oliko se Force syistä. Maanjäristyksistä, tulvista tai pyörremyrskyistä. Ehkä he olivat vain unohtaneet listasta ripuloimisen. Force syille ei vaan voi mitään.
Autossa vaihdoin jalkaani entiset sukkani, miksi likaisin uusia puhtaita sukkia tämän enempää. Ovat sitten käyttövalmiina seuraavilla treffeillä. Paiskasin Opelin käymään, epätasaisesti, mutta varmasti. Radion kasetilta vielä Frederikkiä maailmaan, vasen kyynärpää avonaisessa ikkunassa, lähdin kaasuttelemaan kohti kotia.
Nämä treffit olivat tässä.
Kirjoittaja: Markku Jaakkola
Novelli voitti ensimmäisen palkinnon Uutissirkuksen epäeroottisten kesänovellien kirjoituskilpailun Facebook-äänestyksessä vuonna 2012. Ääntenlaskenta päättyi 15.10.2012, johon mennessä novelli oli saanut 13 tykkäystä.
Hyvä ihminen,