Uutissirkuksen asiantuntija muistuttaa, että huippu-urheilun teatraalinen luonne on monesti vain pienen piirin tiedossa.
Urheilijat tunnustavat vain harvoin osallistuneensa teatteriesityksiin, vaikka heitä vastaan löytyisi vahvojakin todisteita.
Uutissirkuksen dramaturgia- ja lääkeasiantuntija Uolevi Ahosen mukaan urheilutapahtumien teatraalisuus on usein urheilijoille kollektiivinen salaisuus.
“Teatraalisuus on aina ollut suhteellisen pienen piirin tiedossa, kuten esimerkiksi Lahden vuoden 2001 MM-hiihdoissa. Siellä ei varmastikaan koko hiihtoväki tiennyt, että kisoissa oli kyse teatteriesityksestä, jolla pyrittiin tyydyttämään yleisön odotuksia.
“Se oli ainoastaan valmentajan ja pienen ryhmän pieni piiri, joka teatraalisuudesta tiesi. Päärooleihin on vaikea päästä ja jos pääsee, niin varmasti joutui sitoutumaan siihen, että näistä asioista ei puhuta myöhemminkään.”
Yrittäjiä löytyy jatkossakin
Useasti teatraalisuuden kanssa puuhastelevat urheilijat sekä valmentajat, eikä kulttuurialan asiantuntemusta käytetä. Ahosen mukaan päätähtinä olevien urheilijoiden lavasäteilyn varmistamiseksi tehtävissä dopingaineiden annostelemisissa ja verenvaihdoissa on aina olemassa isot riskit, on mukana ammattilaistuottajia tai ei.
Taistelu urhelun teatraalisuutta vastaan tuskin loppuu milloinkaan. Kansainvälisillä areenoilla urheiluteatterin päärooleja tähdittäneille esityksistä on hyötyä koko heidän loppuelämänsä ajan.
“Ei ole aivan vähäinen se työpaikkojen, luottamustehtävien ja tulojen määrä, jonka yleisöön vedonneella esityksellä voi itselleen varmistaa.”
Urheilun draamallinen luonne pääsi yllättämään suomalaiset jo toistamiseen kymmenen vuoden sisällä, kun asiaa käsitellyt dokumenttielokuva sai äskettäin ensi-iltansa.
Aiheesta enemmän viimeksi kuluneen viikon aikana (2 170 000 hakutulosta):
Google-haku: Doping
Hyvä ihminen,
