Kuuluuko vanhusten, varusmiesten, poliitikkojen ja aurausasiain hoito keskeisiin intohimoihisi? Tuore Uutissirkus-radio-ohjelma palvelee juuri sinua.
Uutissirkus, osasto “Kehitystoiminta”
Kehitystoiminnalla on keskeinen rooli innovaatioympäristön rakentajana ja kärkiosaamisen kehittymisen tukijana, semminkin jos sen valtteja ovat monialaisuus ja verkottuminen sekä asiakas- ja ratkaisukeskeisyys yhdistettynä helppolukuisten virkkeiden tuottamiseen.
Ilman vuokralentoemäntä Sirkka-Liisa Rinta-Panttilan ripeitä toimia Finnairin Turun -lento olisi jäänyt tappiolliseksi.
Oululaislähtöisen insinööri Tapio Putaanpudaksen kehittämä irtisanomisalusta on auttanut jo kahtasataa yritystä vähentämään laadukkaasti yli 4000 työpaikkaa.
Ruotsin Akatemian yllättäen jakama silmänkäännön Nobel-palkinto on myönnetty suomalaiselle stand-up-teologille.
Ei hätää. Homekohuitiöt ovat levinneet niin nopeasti, että ne vaivaavat nyt sekä syrjäseutujen että pääkaupungin asukkaita.
Alma Media pienentää Helsingin Töölönlahdelle rakennettavaa toimitaloaan, jotta se mahtuisi omalle tontilleen. Rakennukseen sijoittunee lähes viisi yhtiön helsinkiläistä työntekijää.
Kyllä oli, esimerkiksi talvella oli lunta, käy ilmi Uutissirkuksen ensimmäisestä, toisesta ja kolmannesta osavuosikatsauksesta, jotka Yle Radio 1 lähettää kesäkuun jälkipuoliskolla ja elokuun alussa.
Ydinjätteen loppusijoitukseen erikoistunut Posiva Oy on luvannut Ilja Glazunovin teokselle paikan Eurajoen Onkalo-luolastaan seuraavaksi kymmeneksituhanneksi vuodeksi.
Akropoliin kukkulalla tehdyn konsulttiselvityksen mukaan Suomessa voisi olla 5775 kuntaa ja 51 prefektuuria. Säästösyistä vessapaperina käytettäisiin kuitenkin vain 20 euron seteleitä.
Järjestelmän keskiössä on Pasilan poliisitalon eteen asetettu siirtolava, johon poliisi sijoittaa keskeisimmät dokumenttinsa