Metusalah (sit) aikoo asettua ehdolle keskustan puheenjohtajaksi. Hän ilmoitti ehdokkuudestaan hetki sitten Twitter-viestissään.
Uutissirkus, osasto “Politiikka”
Kyllä se vaan niin tässäkin erimielisyydessä on, että miehet riitelevät eivätkä asiat.
Lähes kahtasataa kansanedustajaa talousnäkemyksillään hauskuttanut mies on paljastunut valeaprillaajaksi Helsingissä. Hän lienee piiloutunut eduskuntataloon.
Rivon piirroksen sijaan Espanjan aluevaalien äänestäjä pudotti uurnaan viestin, jonka mukana oli 50 euron seteli.
Eduskunnan oppositiopoliitikot ovat päättäneet vaatia yhdessä puolustusministeri Stefan Wallinia (r) vastuuseen siitä, että hän on harjoittanut politiikkaa.
Asiasta kertoi työvoimahallinnon nettisivuila henkilöstöpalveluyhtiö Opteam, jonka kautta Finnairin entinen tytäryhtiö Finnair Catering etsii määräaikaista leipuria.
Sauli Niinistön epäillään aiheuttaneen itähelsinkiläisen kiinteistöhuoltotyöntekijän sairastumisen. Edesmennyt pääministeri Kalevi Sorsakaan ei ole asiassa osaton.
Mauri Pekkarinen, 64, uhmannee Paavo Väyrysen, 65, johtaman eläkeläisjengin kanssa Mari Kiviniemen, 43, asemaa keskustan vallankahvassa.
Pirkanmaalainen mies arvelee asioineensa kotikuntansa kanssa. Mies ei tosin muista kotikuntansa nimeä, koska asioinnista on kulunut useita vuosia.
Itävantaalaisen päiväkodin varjovaalitulos tukee perustuslain näkemystä siitä, että Sauli Niinistö ei jatka presidenttinä vuoden 2024 vaalien jälkeen.
Lehdet ovat joutuneet mainitsemaan Pekka Haaviston läsnäolosta tukikonsertissaan, koska Sauli Niinistö puolisoineen ei saapunut fanittamaan Ultra Bra -yhtyettä.









