Terveyskeskuksessa työskentelevän yleislääketieteen erikoislääkärin epäillään kätelleen potilastaan ja jopa irrottaneen katseensa tietokoneestaan.
Tapahtumaketju sai alkunsa pari viikkoa sitten helsinkiläisellä terveysasemalla, kun keski-ikäinen mies oli mennyt valittamaan perinteistä maanantai-aamupäivän alaselkäkipuaan.
Miehen järkytykseksi hänelle entuudestaan tuntematon naislääkäri olikin kätellyt häntä ja katsonut puhuessaan potilastaan silmiin.
“Jo vuosikymmenen verran olen miltei jokaisena palkkapäivän jälkeisenä maanantaina joutunut turvautumaan kotini lähistöllä sijaitsevaan terveyskeskukseen. Tähän asti olen saanut asiallista kohtelua. Siis että tohtori etsii tietokoneestaan potilastiedot, tuijottaa niitä ja kysyy minulta vaivaani, murahtaa koneelleen, kirjoittaa reseptin ja antaa saikkua”, vieläkin kokemastaan järkyttynyt mies kertoo.
“Kun valitin selkäkipua, uusi lääkäri komensi minut tutkimuspöydälle makaamaan ja alkoi täysin ilman ennakkovaroitusta painella alaselkääni.”
“Eihän siihen silloin tietenkään satu, kun sitä täysin varoittamatta painellaan”, mies kritisoi ja kertoo jo kyselleensä sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvirasta lääkärin papereiden perään.
Valvira ja Lääkäriliitto
tietoisia ongelmasta
”Joillakin lääkäreillä potilaaseen koskeminen on toistuva toimintatapa, jota näyttää olevan hyvin vaikea saada kitketyksi terveydenhuollosta kokonaan pois”, vahvistaa näppituntumallaan tarkastaja Saila Kikkarainen Valvirasta.
Hänen mukaansa lääketieteen kandien keskuudessa on jopa kiertänyt kuvatiedosto, johon potilaan kättely- ja katsekontaktielimet on merkitty nuolilla.
Myös Lääkäriliiton puheenjohtaja Kaljo Pälvi myöntää ongelman olemassaolon. Hän kuitenkin painottaa, että ”Kohti jäsentä ja kumppanuutta” -strategiassa ei missään nimessä tarkoiteta potilaan jäseneen koskemista tai minkäänlaista silmäpeliä.
”Mitäs sitten, jos kaikki lääkärit alkaisivat tutkia potilaat käsin? Sairaaloihin on sentään hankittu miljoonien eurojen kuvantamislaitteet. Ne on kuoletettava, jotta 33 viime vuotta valmisteilla ollut sote-uudistus pysyy paremmin valmisteluasteella”, Pälvi valaisee.
Teksti: Alli Vasaravaara, maakuntakirjeenvaihtaja & Gilbert Granholm, päätoimittaja
Lue Uutissirkuksesta myös:
14.3.2013: Sairauslomaoikeuden rajaus tyrmistytti miestä Tampereella
5.3.2013: Kerrostaloasukas joutui katsekontaktiin Vantaalla