Esityksen mukaan kaikenlainen ehkäisy ihmisten välisessä seksissä kiellettäisiin lailla. Sekä kondomin että hormonaalisten ehkäisykeinojen käyttö olisi jatkossa kiellettyä kaikilta hedelmällisessä iässä olevilta valkoihoisilta suomalaisilta, eräs hallituspuolue täsmentää.
Uutissirkus, teema tai asiasana “sisäpolitiikka”
Tapaus sattui joitakin tunteja sitten Kreikalle kuuluvan Lesboksen saaren lähettyvillä. Pääministeri Petteri Orpo (kok) on hämmentynyt tapauksesta.
Äärioikeistolaisia kansanedustajia vastustava mielenosoitus keräsi itsenäisyyspäivänä puolimiljoonaisen joukon Helsinkiin. Poliisi suhtautui siihen odotetusti.
Uudistuksen ideana on, että perhe voi rahojensa loppuessa viedä tyhjät purkit kauppaan ja saada nopeasti pientä lisärahaa.
Vuonna 2015 Suomeen saapui 33 000 pakolaista, ja aidan korkeudeksi suunniteltiin silloin kahta metriä. Julkisuuteen vuotaneitten tietojen mukaan pakolaisia on nyt ilmaantunut rajoillemme 33, joten aidan korkeudeksi riittäisi tuhannesosa eli kaksi millimetriä.
Jo kaksi oppositiojohtajaa on pettynyt syvästi Suomen hallituksen kyvyttömyyteen estää kolmen naisen ja yhdeksän lapsen pakeneminen al-Holin leiriltä.
Viimeksi Suomella on ollut enemmän hallituksia maaliskuussa 1940, jolloin valtioneuvoston lisäksi maata hallitsi Otto Wille Kuusisen johtama Suomen kansanhallitus. Nyt tuosta ennätyslukemasta ollaan vain yhden päässä.
Tilanne herättää aiheellista huolta valveutuneissa kansalaisissa.
Kansalainen haluaa merkittävästi laajentaa pääsyään poliitikkojen arkaluonteisiin potilastietoihin. Kansalainen perustelee vaatimustaan oman turvallisuutensa parantamisella.
Tapaus sattui Jemenissä tänään aamupäivällä, mutta ei siitä sen enempää.