Press "Enter" to skip to content

Politiikka

Rautalankaa rajalle – Aidat ja aidanseipäät puhuttavat eduskuntaa

Vuonna 2015 Suomeen saapui 33 000 pakolaista, ja aidan korkeudeksi suunniteltiin silloin kahta metriä. Julkisuuteen vuotaneitten tietojen mukaan pakolaisia on nyt ilmaantunut rajoillemme 33, joten aidan korkeudeksi riittäisi tuhannesosa eli kaksi millimetriä.

Kuvamme puomi ei liity tapaukseen.

Riikka Purra (ps.) on ilmoittanut jättävänsä välikysymyksen pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitukselle sen kyvyttömyydestä rakentaa kunnollinen aita Suomen itärajalle. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo (kok.) ilmoitti puolueensa olevan järkähtämättä perussuomalaisten rinnalla, kun maa on hädässä.

Oppositiolla on valttinaan paljon kokemusta maahantuloasioissa. Edellisessä hallituksessa kokoomuksella ja perussuomalaisilla oli hallussaan tärkeät ulkoministerin ja sisäministerin salkut, ja Suomi otti vastaan heti hallituskauden ensimmäisenä vuonna 33 000 pakolaista.

Juha Sipilän (kesk.) hallitus ehti hankkia ennen hajoamistaan viisi rekkakuormaa aidanvittaksia juuri siihen samaan varmuusvarastoon, johon olisi pitänyt jemmata myöhemmin tunnetuksi tulleita kasvomaskeja. Tarkoitus oli hankkia myös 1300 kilometriä (1,3 miljoonaa metriä) kaksi metriä korkeaa moottoriteillä testattua hirviaitaa ja siihen tarvittavat kymmenen junakuormaa aidanseipäitä.

Kai Mykkänen (kok.) on vaatinut tiukkaan sävyyn aitaa ja vallihautaa Suomen ja Venäjän rajalle. Koko oppositio kävi viimeksi eduskunnan kyselytunnilla poikkeuksellisen kuumana.

“Olemme menettäneet kyvyn olla kova kovaa vastaan” lisää tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Hän keskusteli presidentti Vladimir Putinin kanssa viimeksi lokakuussa mm. Helsingin hengestä.

Tiettävästi hallituksen ja opposition välille on syntynyt ankara vääntö aidan korkeudesta ja seipäiden hankinnoista. Valtioneuvoston kansliassa on laadittu tarkka laskelma, joka perustuu kansliapäälliköiden kriisikokouksen toimeksiantoon.

Opposition välikysymys hallitukselle on tiukka ja perusteellinen.

“Onko hallituksen tarkoituksena olla rakentamatta aitaa Suomen ja Venäjän rajalle ja jos on, niin minkä korkuinen ja riittääkö hallituksen salaisessa laskelmasssa mainittu 2 mm ja mikäli aita onkin kaksimetrinen, niin voidaanko kaksi miljoonaa aidanseivästä pätkiä itärajan tältä vai tuolta puolelta rauhan aikana päiväsaikaan ilman maanomistajan kirjallista lupaa ja rakennetaanko aita myös Tornionjokeen ja voisiko se toimia lohipatona? Ja entäs Utsjoki-Kevo? Pääministeri Marin, vastatkaa kerrankin kiertelemättä kyllä tai ei?”

Aiheesta muissa aviiseissa:
HS 16.11.2021: Rajavartiolaitoksen päällikkö: Aitojen rakentaminen itärajalle voi tulla kysymykseen

Teksti: Tapio Hämäläinen, Satiiriämpäri 2022 -kilpailija

Tämä teksti on mukana Uutissirkuksen Satiiriämpäri 2022 -kirjoituskilpailussa. Osallistu sinäkin! Voittaja ratkeaa Facebook-tykkäysten perusteella. Lue toki kaikki kilpailujutut!

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2023 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.