Press "Enter" to skip to content

Politiikka

Syyrialaispakolainen oli vähällä päästä Eurooppaan

Tapaus sattui joitakin tunteja sitten Kreikalle kuuluvan Lesboksen saaren lähettyvillä. Pääministeri Petteri Orpo (kok) on hämmentynyt tilanteesta.

Pieni mottorivene, jonka kyydissä isäntä ja koira, etenee auringon kimmeltäessä laineilla
Arkistokuvamme saattaa liittyä tapaukseen.

”Juurihan minä sunnuntaina sanoin, ettei Eurooppaan noin vain tulla”, Orpo toistaa.

Jutussamme mainittu pakolainenkaan ei päässyt Eurooppaan, sillä häntä kyydinnyt vene ajoi kiville ja upposi.

Uutissirkuksen saamien tietojen mukaan Suomi pyrkii ensisijaisesti vähättelemään syyrialaisia Syyriassa tai Turkissa.

Pakolaisten saapuminen Euroopaan tai etenkin Suomeen Syyriasta tai mistä tahansa muualta voisi pahimmassa tapauksessa vakavasti häiritä hallituksen keskittymistä sille tärkeisiin asioihin, kuten julkisen terveydenhuollon alasajoon.

Tamä päätoimittajamme juttu ei ole mukana Satiiriämpäri 2025 -kirjoituskilpailussamme, mutta osallistu sinä siihen! Voittaja valitaan tammikuun loppupuolella Facebook-, Instagram- ja Mastodon-tykkäysten, -jakojen ja kommenttien määrän perusteella. Palkintona ilmaisia ämpäreitä! Lähetä tekstisi kilpailulomakkeellamme tai lue ainakin kaikki #Satiiriämpäri2025-kisan jutut, tykkää ja jaa ja sähköpostita niitä aivan helkkarinmoisella tavalla ja esitelmöi niistä ystävillesikin aamulla, päivällä, illalla ja yöllä.

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2025 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.