Jatkuvasti vähenevän synnyttäjämäärän kuljetus ei tuota hyvinvointialueille kustannuksia, koska Kela maksaa taksimatkat. Näin ollen välimatkojen merkitys häviää kokonaan.
Uutissirkus, teema tai asiasana “politiikka”
Tapaus sattui joitakin tunteja sitten Kreikalle kuuluvan Lesboksen saaren lähettyvillä. Pääministeri Petteri Orpo (kok) on hämmentynyt tapauksesta.
Äärioikeistolaisia kansanedustajia vastustava mielenosoitus keräsi itsenäisyyspäivänä puolimiljoonaisen joukon Helsinkiin. Poliisi suhtautui siihen odotetusti.
Jo yksi onnistunut miinanräjäytyskoe tuottaa merkittäviä säästöjä puolustusbudjetin ulkopuolisiin kustannuseriin kuten eläkkeiden maksatukseen. Kansaneläkelaitoksen yliaktuaari Jonna Kiviriutta kertoo, että laitoksen laskelmien mukaan muutama eläkeläinen viikossa riittää kattamaan testikentän kustannukset.
Joulupukin työpäivien määrä jää kauas hallituksen asettamasta työllisyystavoitteesta, joten Korvatunturin budjetista leikataan 90 prosenttia. Vanha valkoparta vastustaa päätöstä.
Konkreettisina toimina ehdotettiin ajanlaskun muuttamista ja palaamista vuoteen 1995 vaihtamalla nykyiset seinäkalenterit vanhoihin, jotta saadaan lisää aikaa reagoida maapallon kuumenevaan ilmastoon. Toinen keino on säännöllinen…
Uudistuksen ideana on, että perhe voi rahojensa loppuessa viedä tyhjät purkit kauppaan ja saada nopeasti pientä lisärahaa.
Floridalaismies epäilee salaliittoa, johon osalliset ovat pyrkineet vaikeuttamaan hänen presidenttitietään kaikin mahdollisin keinoin.
Jos elintasoa alennetaan voimakkaasti ja samalla vaikeutetaan hoitoon pääsyä, yhä harvemmat pysyvät hengissä eläkeikään asti, sanoo Uutissirkuksen väestöpyramidi- ja eriarvoisuusasiantuntija Uolevi Ahonen.
Alkuperäinen idea sisäministerin lakkauttamisesta paisui entistä kunnianhimoisemmaksi. Aloite hallituksen lakkauttamisesta on kerännyt taakseen ensimmäisen vuorokauden aikana puolitoista miljoonaa kannattajaa.