Poliisi ryhtyy tarjoamaan Pirkanmaan pikkutaajamien aggressiivisille juopoille kyytejä Tampereelle.
Uutissirkus, teema tai asiasana “leikkaukset”
Tutkijat ovat löytäneet tiedekeskus Heurekassa Vantaalla pidetystä talousfoorumista elävän fossiilin. Kyseistä päättäjälajia ei ole havaittu näin viriilinä pariin vuosikymmeneen.
Jos Apple ja Google jatkavat samaan tapaan, niiden tuotteet kallistuvat ja kurssit romahtavat.
Kreikkaa koskevista papereista käytävään julkiseen keskusteluun ovat eniten vaikuttaneet jääkiekon MM-kisat, euroviisut ja SDP:n ministerikierrätys.
Äskettäin työpaikkaansa vaihtaneet vanhemmat aikovat viedä lapsensa päiväkotiin kuluvan vuoden kaikkina kuukausina.
Suomalaisen kerrossiivoojan epäillään olleen työskentelemättä palkattoman ruokatuntinsa aikana. Tapaus sattui SOL-yhtiössä alkuvuodesta.
Terveyskeskuskiinteistö päätettiin purkaa vasta reilun 30 vuoden käytön jälkeen. Talon pitkäikäisyys ehti aiheuttaa useille yrityksille mittaamattomia vahinkoja.
Mikäli yhdyskuntalautakunta olisi päättänyt sammuttaa kaikki Tampereen katuvalot ainiaaksi, kaupungin vuosibudjettia olisi voitu pienentää jopa 0,1 prosenttia.
Suomen valtion epäillään rahoittaneen menojaan veronmaksajilta kerätyillä varoilla. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.
Ilman vuokralentoemäntä Sirkka-Liisa Rinta-Panttilan ripeitä toimia Finnairin Turun -lento olisi jäänyt tappiolliseksi.