Press "Enter" to skip to content

Talous

Hotellisiivooja ei työskennellyt ruokatunnillaan

Hotellien ikkunoiden takana saattaa jossain päin maailmaa tälläkin hetkellä joku kerrossiivooja viritellä ajatusta työnteosta pidättäytymisestä palkattoman ruokatauon aikana.

Suomalaisen kerrossiivoojan epäillään olleen työskentelemättä palkattoman ruokatuntinsa aikana. Tapaus sattui SOL-yhtiössä alkuvuodesta.

Siivooja oli kertomansa mukaan ottanut tavakseen pitää täysimittaisen puolen tunnin ruokatauon, jonka aikana hän oli syönyt. Useimmat hänen työtovereistaan jättivät tauon joko kokonaan pitämättä tai käväisivät sen aikana vain kahvilla.

Työaikaan kuuluvan kahvitauon aikana kukaan Sokotelin omistamaa hotellia siivoavista siivoojista ei keskeyttänyt töitään. Yhden hotellihuoneen siivoamiseen oli mitoitettu aikaa 17 minuuttia.

SOL palvelut Oy:n toimitusjohtajan Juhapekka Jorosen mukaan SOL haluaa tarjota työntekijöilleen turvallisen työn, huolehtia työntekijöiden terveydestä ja työkyvyn säilyttämisestä mahdollisimman pitkään sekä luoda aurinkoisen työilmapiirin kaikille SOLilaisille ja asiakkailleen.

Ruokatunnillaan ruokailemaan ennättäneestä kerrossiivoojasta kertoi ensimmäisenä Palvelualojen ammattiliiton PAM-lehti.

Aiheesta muissa aviiseissa:
Pam-lehti 4/2013: Kerrossiivooja juoksee enemmän kuin maratoonari 
Sol.fi: Hymyn voimaa työhyvinvointiin
Theseus.fi: Petäjäsuo, Jani & Retsä, Olari: Hotellin kerroshoitajien työn kuormittavuus ja ergonomia

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2023 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.