Helsingin kaupunki on epäonnistunut Etu-Töölön pysäköintiongelmien ratkaisemisessa. Kaupunki on toteuttanut alueelle 84 uutta pysäköintipaikkaa, mutta ne eivät ole poistaneet esimerkiksi Museokadun parkkipaikkapulaa.
Uutissirkus-julkaisun organisaatiouudistus on auttanut vähentämään lehden pääjohtajan ja päätoimittajan erektiovaivoja. Marraskuussa 2006 käynnistyneen uudistuksen viimeinen vaihe saatettiin päätökseensä eilen.
Venäjä on ryhtynyt auttamaan Viroa levottomuuksien hillinnässä. Venäjän duuman Viroon matkustanut valtuuskunta tarjoaa maan hallitukselle kaiken osaamisensa tilanteen ratkaisemiseksi.
Tuore viestintäministeri Suvi Lindén (kok) on juonut työpaikallaan. Lindénin juominen käy ilmi oululaisessa sanomalehti Kalevassa julkaistusta valokuvasta.
Myyjällä ei ole välitöntä hengenvaaraa, mutta hän joutuu jäämään tarkkailtavaksi Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan.
Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on käyttänyt päihteitä hallitusneuvotteluissa sunnuntaina. Päihteiden käytöllä ei tiettävästi ole ollut vaikutusta neuvotteluiden lopputulokseen.
Hallitusneuvottelijoiden piittaamattomuus uhkaa sulattaa lumiukon Kajaanissa. Valtiovalta on toistaiseksi ollut täysin haluton puuttumaan tilanteeseen.
Kansainvälistyminen saa mittavasti tilaa Oulun lentoasemalla. Aseman kansainvälistymismahdollisuudet kasvavat ensi viikosta alkaen, kun ulkomaan reittilentojen aikataulut muuttuvat.
Puolustusvoimien julkaisema Ruotuväki-lehti on haastatellut sivaria. Sivarin haastattelu julkaistiin tuoreen Ruotuväen takakannessa. Lehden haastattelema sivari on tiettävästi heteroseksuaali.
Eduskunta päätti keskiviikkona alkoholijuomapakkauksiin liitettävistä varoitustarroista. Päätös jäi puolitiehen, koska ulkomaanmatkoilta Suomeen saa edelleen tuoda varoitustarrattomia pulloja.