Jopa kaksi kolmasosaa moottoripyöristä ja mopoista alittaa laissa määritellyt melurajat. Kulkuneuvoihin on usein tarkoituksella jätetty alkuperäinen pakoputki, äänenvaimennin ja katalysaattori.

Kakispyöräisten liian pieni ääni vaikeuttaa niiden havaittavuutta erityisesti öiseen aikaan. Ongelma on merkittävä kaupunkien umpikorttelialueilla ja seuduilla, joissa ei ole läpiajoliikennettä.
Monet motoristit olivat täysin tietoisia siitä, että heidän ajokkinsa äänet olivat lähes huomaamattomia. Useat perustelivat oman kulkuneuvonsa kuntoa muiden mopojen ja moottoripyörien vielä hiljaisemmilla äänillä.
Moottorimiehet itse ovat havainneet, että esimerkiksi timanttisaha porttikongissa tai viereen sireenit päällä ajava ambulanssi pitää helposti kovempaa ääntä kuin kaksipyöräisen pakoputki.
Tuoreet tiedot mopojen ja moottoripyörien äänistä perustuvat liikkuvan poliisin Helsingissä ja Vantaalla järjestämiin pistokokeisiin. Elokuun viimeisellä viikolla tehtyihin mittauksiin osallistui myös liikenneturvallisuusvirasto.
Meteliä kaksineuvoisten äänistä muualla:
Savon Sanomat. Aamulehti.
Hyvä ihminen,


