Asiasta kertoi viimeisenä vanhoillislestadiolainen Päivämies-lehti.
Maallinen media on viime vuosina tuonut esille, että jotkut vanhoillislestadiolaisen liikkeen sielunhoitokokouksiin osallistuneet ovat kokeneet niissä hengellistä väkivaltaa. Päivämies-lehti ottaa asiaan kantaa tuoreimmassa pääkirjoituksessaan.
Päivämiehen mukaan “jälkikäteen on ollut nähtävissä, että hyvässä tarkoituksessa järjestetyissä tilaisuuksissa esiintyi väärinkäytöksiä ja opillisia harhoja, joita ei voi puolustaa ja siksi niitä on pahoiteltava”.
Tilanne on kuitenkin yhä korjattavissa.
“Kun yksittäiset kristityt erehtyvät, vika ei ole seurakunnan. Niinpä asioiden korjaus lähtee yksittäisen kilvoittelijan omasta halusta vaeltaa hyvällä omallatunnolla Jumalan ja ihmisten edessä”, Päivämies kiteyttää ja jatkaa, että “kristittyinä ja kristittyjen yhteisönä sanoudumme irti kaikesta ruumiillisesta, henkisestä ja hengellisestä väkivallasta.”
Hoitokokouksiksi kutsutaan vanhoillislestadiolaisten varsinkin 1970-luvulla järjestämiä sielunhoidollisia kokouksia ja neuvotteluja.
Sielunhoitokokouksista muualla:
Päivämies: SRK ei ole järjestämässä uusia hoitokokouksia
Hyvä ihminen,


