Press "Enter" to skip to content

Teknologia

Sähköauto turmeli nuoren miehen elämän

Miehen isä aikoo haastaa sähköajoneuvojen valmistajat oikeuteen, koska sähköautot eivät pidä ääntä.

sähköauto latausasemalla
Kuva: Frank Hebbert / Flickr. Lisenssi CC BY 2.0

Vastikään 18-vuotta täyttänyt kouvolalaismies ajeli juuri saamallaan sähköautolla keskiviikkoiltana Korian raitilla edestakaisin, kun hän huomasi, että kaikki ei ollut kuten piti.

”Vaikka kello oli melkein kolme yöllä ja vaikka tein nopeita kiihdytyksiä ja käännöksiä, yhteenkään ikkunaan tien varrella ei syttynyt valoja”, tällä hetkellä sairasvuoteessa makaava nuori kertoo.

”Yksi kuudesta kyydissä istuneesta kaveristani kävi sitten ulkona ja huomasi, että vaikka kuinka painoin kaasua, autosta ei tullut ollenkaan ääntä. Vain sellainen pieni ulina.”

Heti tänä aamuna mies ja hänen vanhempansa vierailivat useissa autoliikkeissä ja havaitsivat, että yhdenkään myynnissä olleen sähköauton moottori ei kaasuttaessa ärjähdellyt siihen tapaan kuin polttomoottori ja siihen yhdistetty tarvikepakoputki ärjähtelevät.

Nuoren miehen isä uskoo, että hänen poikansa toipuu tapahtuneesta nykyaikaisen tekniikan avulla. Isä onkin jo perustanut yrityksen, joka myy sähköajoneuvojen katolle asennettavia bassokaiuttimia ja niihin voimakkaita moottoriääniä.

”Erityisesti sähkömoottoripyörien ja -mönkijöiden yleistyessä markkinat ovat lähes rajattomat”, miehen isä arvioi.

Uutissirkuksen saamien tietojen mukaan moottoriääniä sähköajoneuvoihin myyvästä yrityksestä voi hyvinkin tulla Suomelle uusi Nokia, Pirkkala tai Mouhijärvi.

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2025 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.

For our international audience: We are not afraid of the following terms:
activism, activists, advocacy, advocate, advocates, barrier, barriers, biased, biased toward, biases, biases towards, bipoc, black and latinx, community diversity, community equity, cultural differences, cultural heritage, culturally responsive, disabilities, disability, discriminated, discrimination, discriminatory, diverse backgrounds, diverse communities, diverse community, diverse group, diverse groups, diversified, diversify, diversifying, diversity and inclusion, diversity equity, enhance the diversity, enhancing diversity, equal opportunity, equality, equitable, equity, ethnicity, excluded, female, females, fostering inclusivity, gender, gender diversity, genders, hate speech, hispanic minority, historically, implicit bias, implicit biases, inclusion, inclusive, inclusiveness, inclusivity, increase diversity, increase the diversity, indigenous community, inequalities, inequality, inequitable, inequities, institutional, lgbt, marginalize, marginalized, minorities, minority, multicultural, polarization, political, prejudice, privileges, promoting diversity, race and ethnicity, racial, racial diversity, racial inequality, racial justice, racially, racism, sense of belonging, sexual preferences, social justice, sociocultural, socioeconomic, status, stereotypes, systemic, trauma, under appreciated, under represented, under served, underrepresentation, underrepresented, underserved, undervalued, victim, women, women and underrepresented.