Etelähelsinkiläinen Hermanni Korholainen, 32, sai rajun päänsäryn, kun hän yritti käyttää avoautoaan heti kun lämpötila ylitti 14 astetta.

Korholainen joutui viettämään koko sunnuntain kotonaan päänsäryn ja niskakivun vuoksi. Ensimmäiset oireet hän havaitsi jo lauantai-iltapäivällä runsaan seitsemän tunnin avoautoilun jälkeen.
”Kävin Porvoossa ja otin itsestäni selfienkin, koska näytin niin hyvältä auton ratissa”, Korholainen kertoo.
”Sitten tein 17 kierrosta Kaivopuiston rannassa.”
Hänen fysioterapeuttinsa mukaan kipujen syynä on ajoviima.
”Kyllä on vähän huijattu olo”, Korholainen toteaa ja näyttää autonsa ostokuittia.
”Myyjä ei sanonut mitään siitä, että pitäisi käyttää pipoa ja untuvatakkia tai ainakin hupullista tuulipukua, jos pitää rättikaton auki.”
Korholainen kehottaakin kaikkia avoautoilusta innostuneita hankkimaan kulkuneuvonsa postimyynnistä.
”Siinä on kuulemma se 14 päivän palautusoikeus.”
Korholaisen mukaan hallitus on määrätietoisesti salannut avoautoiluun liittyvät ongelmat. Hän ehdottaa, että valtio voisi pystyttää tärkeimpien väylien sivuille ja päälle pleksit, jotta viima ei häiritsisi hänen avoautoiluaan.
”Ja säätiedotuksissa pitäisi olla maininta siitä, jos avoautoilukeli on erittäin huono.”