Press "Enter" to skip to content

Talous

Sijoittamispainotteinen päiväkoti keskittyy arvoyhtiöihin

Päiväkoti Bullerossa pyritään siihen, että jokainen pienokainen osaisi arvioida tulevia tuottoja ja oppisi mahdollisimman nopeasti diskonttaamaan.
Päiväkoti Bullerossa pyritään siihen, että jokainen pienokainen osaisi arvioida tulevia tuottoja ja oppisi mahdollisimman nopeasti diskonttaamaan.

Sijoittamispainotteinen päiväkoti on avannut ovensa Oulussa. Erityisesti päiväkoti pyrkii lisäämään lasten tietämystä arvoyhtiöistä.

“Hanki tietoa, tee sijoituspäätös”, lukee tuoreen päiväkoti Bulleron huoneentaulussa.

Markkinainformaation seuraaminen kuuluukin Bullerossa lapsen päivään yhtä luonnollisena osana kuin leikki. Myös viikottaiset yritysvierailut ja analyytikkotapaamiset ovat olennainen osa päiväkodin arkea.

Bulleron toiminta-ajatuksen mukaan pitkäaikaiset sijoitukset kannattaa tehdä arvoyhtiöihin. Päiväkodin johtaja Mikapetteri Kettunen viittaa amerikkalaisen Ibbotson Associatesin tutkimukseen.

“Esimerkiksi vuonna 1927 suureen arvoyhtiöön sijoitettu dollari olisi vuoteen 2003 mennessä kasvanut 4745 dollariin eli keskimäärin 11,8 prosenttia vuodessa”, Kettunen painottaa.

“Hyvin toimiva arvoyhtiö pystyy kasvattamaan osinkojaan joka vuosi”, hän jatkaa.

“Vain osingonjaon kasvu kohottaa osakkeen arvoa pitkällä aikavälillä”, lisää päiväkoti Bullerossa toista hoitopäiväänsä viettävä Mirka Voittonen.

Päiväkodilla on oma sijoitussalkku, jonka sisältöä lapset muuttavat saamansa markkinainformaation mukaisesti. Tuottotavoitteena on pörssi-indeksin voittaminen.

Henkilökunnan ohella lasten vanhemmat ovat sitoutuneet indeksin voittamiseen. Henkilökunta saa palkkansa sillä perusteella, miten päiväkodin osakesalkun tuotto on onnistunut ylittämään Helsingin pörssin OMX-indeksin tuoton. Lasten vanhemmat ohjaavat lapsilisät päiväkodin kautta rahastosijoituksiin.

Lisäksi vanhemmat ovat sitoutuneet lukemaan lapsilleen iltasaduksi pohjoismaisten suuryhtiöiden vuosikertomuksia.

Be First to Comment

Leave a Reply

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2023 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.