Viisi hyvinkääläisnuorta kehitti treenikämpällä vetelehtiessään niin hauskan pelin, että he olivat vähällä unohtaa jopa viinanjuonnin.
Peli löi itsensä läpi, kun poikien kanssa samasta valintamyymälästä sattumalta lisää olutta hakenut yhdysvaltalainen enkelisijoittaja Georg Dust riemastui siitä niin, että unohti juuri ostamansa sixpackit kaupan kassalle.
Dust päätti samoin tein sijoittaa nuorten start up -yritykseen kaikki pullonpalautusautomaatista vastaanottamansa rahat ja lupauksensa mukaan ensi viikolla vielä 8,5 miljoonaa euroa lisää. Hän sai vastineeksi 99,5 prosenttia poikien tuolta seisomalta perustaman Sitme Oy:n osakkeista.
”Erityisen merkittäväksi pelin tekee sen mitä täydellisin tietoturva. Ulkopuolisen on mahdotonta saada pelaajista mitään tietoja, elleivät nämä anna niitä itse”, Dust kertoo ja kehuu vuolaasti nuorten kehittämää käyttöliittymää.
Käyttöliittymä ei
vaadi sähköä
Enkelisijoittajan mukaan käyttöliittymän nerous piilee sen yksinkertaisuudessa. Koska peli toimii jopa täysin ilman sähköä, se noussee huimaan suosioon erityisesti kehittyvissä maissa, joissa virransaannin ongelmat ovat jarruttaneet peliyhtiöiden tuotteiden menestystä.
”Joo täs on niinku suorakaiteen muotosii muovilla päällystettyjä pahvilappuja. Niihin me sit tulostettiin neljällä eri värillä numerot ykkösestä kolmeentoista. Ne värit on sininen, keltanen, punanen ja sit toi musta”, kertoo tradenomiopintonsa juuri keskeyttänyt Sitme Oy:n toimitusjohtaja Tsime Kepponen.
”Toissaviikonloppuna me keksittiin kymmenen erilaista peliä, joita näillä lapuilla voi pelata. Yks on semmonen ku pelaaja yrittää saada lappujen summaksi 22. Ekaks jakaja antaa yhden lapun ja sit pelaaja pyytää lisää lappuja niin kauan kuin uskaltaa. Jos lappujen summa on yli 22, niin pelaaja häviää, muuten se jakaja yrittää samaa ku pelaaja ja voittaja on se kumpi on lähempänä 22:ta. Sen pelin nimi on TwentyTwo.”
”Ja noit pelei voi keksii lisää ihan kuka tahansa”, jatkaa Supe ”Ari” Senjanen, joka on toinen pelin kehittäjistä.
“Mahtava interaktiivisuuselementti”, Georg Dust kehuu ja jatkaa Senjasen ja Kepposen ja parin paikalle houkuttelemansa suomalaisen eläkevakuutusyhtiön sijoitusasiantuntijan selkään taputtelua.
Teksti: Teppo Tasanen, maakuntakirjeenvaihtaja & Gilbert Granholm, päätoimittaja
Aiheesta muissa aviiseissa:
Tietokone 28.1.2014: NSA vakoili Angry Birdsiä – vain jäävuoren huippu
Tietoviikko 28.1.2014: Angry Birdsin tiedot päätyvät tiedustelupalveluille