Press "Enter" to skip to content

Uusimmat

Mies käyttäytyi epäilyttävästi Turussa

Keski-ikäisen miehen epäillään kirjoittaneen kaunokirjoituksella yhden kirjeen. Tapaus tuli ilmi CIA:n tänä aamuna itäturkulaiseen asiamiespostiin tekemässä rutiinitarkastuksessa.

Hei, äiti, lukee kirjeessä
Postilaatikon vieressä tilannetta seurannut silminnäkijä havaitsi, että turkulaismiehen lähettämässä kirjeessä oli kaunokirjoituksella kirjoitettu viesti.

”Käymme paikalla aina rutiiniluonteisesti, kun kanta-asiakaskorteilta havaitsemamme epätodennäköisyydet tai muut kassapäätteen tavanomaisesta poikkeavat ostotapahtumat niin vaativat”, CIA:n Pohjois-Euroopan apulaisaluetiedustelupäällikkönä työskentelevä John Smith valottaa.

Yhdysvaltain turvallisuusvirasto NSA sai hälytyksen kello 9.04 Suomen aikaa, kun kassajärjestelmäohjelmisto ilmoitti, että asiakas oli ostanut asiamiespostin yhteydessä toimivasta valintamyymälästä kirjekuoren, lehtiön ja kynän.

Kaupan henkilökunta kykeni palauttamaan mieleensä miehen, joka oli hetkeä myöhemmin vielä palannut takaisin ja postittanut kuoren, jonka päälle hän oli tekstannut osoitteen.

”Kirjekuoren läpi näkyi selvästi, että kyllä siellä sisällä käsialalla kirjoitettua tekstiä oli”, tilanteen kehittymistä postilaatikon vieressä sattumalta todistanut Jaska Pajusenmäki mainitsee.

Smithin mukaan kaunokirjoituksen kaltaiset turvallisuusuhat ovat muuttuneet Pohjoismaissa hyvin harvinaisiksi, koska suurin osa väestöstä lähettää viestinsä sähköisesti tai ainakin kirjoittaa ne tietokoneellaan, jolloin tekstien luonne on helppo tarkistaa myös Utahista käsin suoritettavana NSA:n etätyönä.

CIA joutui NSA:lta saamansa äkillisen ilmoituksen johdosta irrottamaan Turkuun kaksi tutkijaansa Moskovasta Kremlin roskalaatikosta, jossa he olivat etsimässä pois heitettyjä kirjoituskoneiden värinauhoja.

”Mikäli kirjepostia lähettänyt mies todetaan syyttömäksi, niin kyllä hänen ainakin meidän työvoima- ja matkakulumme pitää korvata”, apulaisaluetiedustelupäällikkö Smith arvioi.

Lue Uutissirkuksesta myös:
7.6.2013: Entinen koulukaveri vakoili miestä vuosia

Heikkoja signaaleja aiheesta myös muualla:
HS 17.1.2014: Tekstiviestin suomalaiskeksijä vertaa NSA:n toimintaa sotaan
Yle 17.1.2014: Kaunokirjoituksen opetus kouluissa jäänee historiaan
Yle 16.1.2014: Uusi Snowden-paljastus: NSA kerää ja vakoilee miljoonia tekstiviestejä eri puolilla maailmaa
Yle 11.7.2013: Kreml hankkii kirjoituskoneita välttääkseen tietovuodot

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2025 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.

For our international audience: We are not afraid of the following terms:
activism, activists, advocacy, advocate, advocates, barrier, barriers, biased, biased toward, biases, biases towards, bipoc, black and latinx, community diversity, community equity, cultural differences, cultural heritage, culturally responsive, disabilities, disability, discriminated, discrimination, discriminatory, diverse backgrounds, diverse communities, diverse community, diverse group, diverse groups, diversified, diversify, diversifying, diversity and inclusion, diversity equity, enhance the diversity, enhancing diversity, equal opportunity, equality, equitable, equity, ethnicity, excluded, female, females, fostering inclusivity, gender, gender diversity, genders, hate speech, hispanic minority, historically, implicit bias, implicit biases, inclusion, inclusive, inclusiveness, inclusivity, increase diversity, increase the diversity, indigenous community, inequalities, inequality, inequitable, inequities, institutional, lgbt, marginalize, marginalized, minorities, minority, multicultural, polarization, political, prejudice, privileges, promoting diversity, race and ethnicity, racial, racial diversity, racial inequality, racial justice, racially, racism, sense of belonging, sexual preferences, social justice, sociocultural, socioeconomic, status, stereotypes, systemic, trauma, under appreciated, under represented, under served, underrepresentation, underrepresented, underserved, undervalued, victim, women, women and underrepresented.