Press "Enter" to skip to content

Uusimmat , Vierasmaa

Asunnon arvo pysytteli paikallaan Ruotsissa

Asunnon arvon on yllättäen havaittu pysyneen samalla tasolla jo kolmen vuoden ajan. Tapaus sattui äskettäin kymmenen huoneen ja keittiön asunnossa Göteborgin lähellä.

"Tämän omakotitalon kun olisi Volvo-johtaja Jacoby ostanut, niin olisi saanut sen myydäksikin suit sait vaan", Uutissirkuksen asiantuntija Uolevi Ahonen sanoo, mutta kieltää, että kuvassa olisi hänen oma asuntonsa.
“Tämän omakotitalon kun olisi Volvo-johtaja Jacoby ostanut, niin olisi saanut sen myydyksikin suit sait vaan”, Uutissirkuksen asiantuntija Uolevi Ahonen sanoo, mutta kieltää, että kuvassa olisi hänen oma asuntonsa.

Asunto jäi tyhjilleen, kun sen omistanut Stefan Jacoby joutui jättämään tehtävänsä Volvo-yhtiön pääjohtajana. Omakotitalo on ollut myytävänä muutamia kuukausia, ja sen 15 miljoonan kruunun eli noin 1,7 miljoonan euron hintapyyntö on sama kuin Jacobyn aikoinaan kiinteistöstä maksama summa.

Moni eteläruotsalainen kärvistelee kahden tai useamman asunnon loukussa. Erityisen vakava tilanne on niillä, jotka ovat joutuneet vaihtamaan asuinpaikkaansa äkillisesti. Esimerkiksi työn perässä Ranskaan muuttamaan joutunut jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovic on kaupitellut Malmössä sijaitsevaa huvilaansa jo reilut puoli vuotta.

Uutissirkuksen kiinteistösijoitus- ja pullonkeräysasiantuntija Uolevi Ahonen varoitteleekin ihmisiä lankeamasta kaukana keskustasta sijaitseviin kookkaisiin arvotaloihin, esimerkiksi Helsingissä Eiranrannan tai Lehtisaaren omistusasuntoihin.

“Mitä enemmän luukun hinnassa on nollia, sitä enemmän myyntikuukausia sille voi odottaa, jos äkillinen elämänmuutos pakottaa jättämään asunnon niin vähälle käytöllle, että sen yhtiövastike tai kiinteistövero alkaa ottaa päähän.”

Vi har även publicerat den här artikeln på inte så flytande svenska.

Lue Uutissirkuksesta myös:
4.10.2012: Ekonomiopiskelija kehitti lääkkeen asuntopulaan

Tuoreimpia asuntomarkkinoiden käänteitä Ruotsissa:
GP 14.9.2013: Jacobys lyxvilla svårt att få såld



Tykkäsitkö jutusta? Tietosuojadirektiivin vuoksi Tykkää-nappula näkyy tämän rivin yläpuolella vain jos olet kirjautunut Facebookiin ja hyväksynyt sen asetusten evästevalikosta valinnaiset evästeet.

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2021 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.