Press "Enter" to skip to content

Talous , Vierasmaa

Kannabiksen ylituotanto uhkaa Suomen taloutta

Jo 289 suomalaista kuntaa harkitsee taloutensa lääkitsemistä kannabisviljelyllä. Toteutuessaan suunnitelmat johtaisivat mittavaan ylituotantoon.

Kannabis antaisi Suomen olosuhteissa vain yhden sadon vuodessa, mutta jos sadat kunnat tasapainottaisivat talouttaan sen avulla, ylituotanto olisi väistämätöntä.

“Edes Hollannissa ja Espanjassa yhteensä ei pössytellä niin paljon, että koko sato saataisiin myydyksi”, arvioi Uutissirkuksen maatalous- ja katukauppa-asiantuntija Uolevi Ahonen.

“Tämä veisi takavuosien voivuoren kaltaiseen tilanteeseen. Naurunorttia jouduttaisiin rahtaamaan naapurimaihin alle omakustannushinnan.”

Kuntien käyttämät konsulttitoimistot innostuivat kannabisrahoitteisesta kuntataloudesta varhain tänä aamuna, kun ne olivat lukeneet kahvihuoneessaan päivän nettilehdet. Uutisista kävi ilmi, että espanjalainen Rasquerasin kylä aikoo vuokrata 7,5 hehtaarin maa-alan barcelonalaisen kannabisyhdistyksen käyttöön.

Kataloniassa Tarragonan lähettyvillä sijaitseva Rasqueras saa kahden vuoden maanvuokrana noin 1,3 miljoonaa euroa.

Kaikki maapallon asukkaat ovat sataprosenttisen varmoja siitä, että yhdistyksen viljelemää kannabista käyttävät vain sen jäsenet, eikä ainetta päädy myyntiin kansainvälisille huumekartelleille.

Jälkeenjäänyt tukipolitiikka
jarruttaa uutta innovaatiota

Pääomasijoittaja Carl Liimatainen-Stjärnström (kesk) ei ole varauksettoman innostunut suomalaisesta kannabisviljelystä. Pahin ongelma on Euroopan unionin jälkeenjäänyt tukipolitiikka, joka ei tunnusta kannabista.

“Tämä on hieno innovaatio kuntatalouden tasapainottamiseksi, mutta viljelyä ei kannata aloittaa Suomen olosuhteissa ilman yleiseurooppalaista tai kansallista tukea.

“Meikäläisillä vainioilla kannabiksesta tulee vain yksi sato vuodessa. Riskit ovat sen verran suuret, että ilman maataloustukea en siihen lähde”, Liimatainen-Stjärnström toteaa.

Kannabista on tähän asti hyödynnetty lähinnä mafian toiminnan rahoittamisessa. Jatkuvasta kannabiksen käytöstä ei ole kannabista jatkuvasti käyttävien henkilöiden mukaan ihmiselle mitään haittaa.

Pössyttelyn alkutuotannosta muissa aviiseissa:
TS 11.4.2012: Espanjalaiskylä hyväksyi kannabisviljelmän mailleen
HS 11.4.2012: Hasisliigan Suomessa annetut tuomiot alenivat rajusti Hollannissa
La Vanguardia 11.4.2012: El alcalde de Rasquera admite la división del pueblo sobre la plantación de marihuana
El Pais 11.4.2012: Fumata blanca en Rasquera
El Pais 20.3.2012: Will cannabis be the saviour or scourge of Rasquera?

Voivuoresta Youtubessa:
Irwin Goodman: Balladi voivuoresta

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2026 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.

For our international audience: We are not afraid of the following terms:
activism, activists, advocacy, advocate, advocates, barrier, barriers, biased, biased toward, biases, biases towards, bipoc, black and latinx, community diversity, community equity, cultural differences, cultural heritage, culturally responsive, disabilities, disability, discriminated, discrimination, discriminatory, diverse backgrounds, diverse communities, diverse community, diverse group, diverse groups, diversified, diversify, diversifying, diversity and inclusion, diversity equity, enhance the diversity, enhancing diversity, equal opportunity, equality, equitable, equity, ethnicity, excluded, female, females, fostering inclusivity, gender, gender diversity, genders, hate speech, hispanic minority, historically, implicit bias, implicit biases, inclusion, inclusive, inclusiveness, inclusivity, increase diversity, increase the diversity, indigenous community, inequalities, inequality, inequitable, inequities, institutional, lgbt, marginalize, marginalized, minorities, minority, multicultural, polarization, political, prejudice, privileges, promoting diversity, race and ethnicity, racial, racial diversity, racial inequality, racial justice, racially, racism, sense of belonging, sexual preferences, social justice, sociocultural, socioeconomic, status, stereotypes, systemic, trauma, under appreciated, under represented, under served, underrepresentation, underrepresented, underserved, undervalued, victim, women, women and underrepresented.