Kaksi helsinkiläispoliitikkoa on solvannut muotiteollisuutta esiintymällä naistenlehden muotikuvissa itse valitsemissaan asusteissa.
Uutissirkus, osasto “Uusimmat”
Dallasissa työskentelevän poliisin mukaan yliopistokampukset ovat väärä paikka käsiaseille, vaikka osavaltion kuvernööri Rick Perry onkin oikeammassa kuin hän.
Yhdysvaltalaisyrityksen kehittämä spraykermavaahto sisältää viisitoista prosenttia alkoholia.
Eduskunnan perustuslakivaliokunta on loukannut pysäköinninvalvontayrityksiä esittämällä, että yksityisen pysäköinninvalvonnan salliva lakiesitys hylättäisiin.
Kankaanpääläispoliisi ei aio luopua kansanedustajaehdokkuudesta, jotta Kauko Juhantalo (kesk) voisi nousta hänen tilalleen. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun kukaan on julkisesti ollut eri mieltä…
Keskusrikospoliisi on antanut huomautuksen viidellekymmenelle telealan yritykselle aivojen käytöstä, joka on johtanut teletunnistetietojen tuhoamiseen.
Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg on toiminut perustuslain vastaisesti käyttäessään omia aivojaan niin sanotussa isoäitien käännytysasiassa.
Autoilijoiden harmiksi Jyväskylän Laajavuoren hiihtoladulla on hiihdetty.
Ulkoministerin vaaliseminaarilippujen hinta oli vain 1200 euroa, vaikka hän olisi uuden vaalirahoituslain hengessä välttänyt tukijoidensa nimien julkistamispakon myös 1499 euron hinnalla.
Kansanedustaja Ilkka Kanerva on uudistanut voimakkaasti nuorison syrjäytymisen estämistä. Asia kävi ilmi poliisin esitutkinnassa.
