Asiantuntijamme epäilee koillishelsinkiläisen kolmen lapsen isän väitettä, jonka mukaan perhe selviäisi tämän vuoden koulukuvauksista täysin ilman karhulaskuja.
Uutissirkus, osasto “Kotimaa”
Isänmaamme ystävälliset äidinkasvot loistavat kuvissa ja teksteissä kuin Naantalin aurinko.
Espoolaismies sanoo, että lakiehdotus jäi puolitiehen, koska hän ei lainmuutoksen toteutuessakaan voisi mennä naimisiin älypuhelimensa kanssa.
Eteläsuomalaisen aluehallintoviraston työntekijän epäillään vierailleen toistuvasti työnantajansa intranet-sivuilla. Tapaus käy ilmi viraston lokitiedoista, mutta sille ei ole löydetty selitystä.
Hallitus ottaa aimo harppauksen kotimaisen kysynnän elvyttämisen suuntaan, mikäli se yhdistää alahyllyongelmaisten norjistautumisjumpan sote-uudistuksen kokonaispakettiin.
Vaasan suuntaan autoillut pariskunta kääntyi alkuiltapäivällä toistaiseksi tuntemattomasta syystä pois kolmostieltä ja vieraili lähes tunnin ajan Parkanon keskustassa.
“Kesä meni jo. Peltojen lisäksi myös mökki kannattaa laittaa yhtä aikaa sekä kesä- että talvikuntoon”, säälööppi- ja meteorologia-asiantuntijamme Uolevi Ahonen arvioi.
Kevätaurinko saa asfaltista kohoavan ilman väreilemään. Paidaton mies farkkuhousuissaan, tennarit paljaissa jaloissaan, lähtee ylittämään katua liikennevalojen vaihduttua vihreäksi.
Tapaus sattui Itäkeskuksessa varhain tänä aamuna. Kyseessä on tiettävästi toinen kerta, kun 1960-luvun jälkeen käyttöön vihitty kirkko on tunnistettu kirkoksi.
Jo kahdeksan suomalaiskuntaa suunnittelee kaduilta keräämänsä hiekoitushiekan uusiokäyttöä päiväkotien ja leikkipuistojen hiekkalaatikoissa.
Kolmen lapsen äiti ei muista, että olisi koskaan uransa aikana kokenut vastaavaa oman kotinsa pesuhuoneessa.









