Pystytyksen jälkeen siilot räjäytetään ja räjäytyksen jälkeen rakennetaan jälleen uudelleen. Pystytys- ja purkamistyöstä suunnitellaan vuotuista 365-päiväistä tapahtumaa.

Oulun kaupunginhallitus päätti asiasta sunnuntaina Toppilansaaren rannalla pitämässään pikakokouksessa.
“Viimeviikkoiset räjäytystyöt rikkoivat kaikki yleisöennätykset”, arvioi Uutissirkuksen päivystävä festivaali- ja paukkuasiantuntija Uolevi Ahonen.
SOK:n vanhojen viljasiilojen neljä tornia saatiin sortumaan kymmenennen räjäytyksen jälkeen sunnuntaina, kun kookas kaivinkone auttoi niiden romauttamisessa. Siiloja vastapäätä sijaitseva Toppilansaari täyttyi purkutyötä seuranneista ihmismassoista.
“Tämä on tyyppiesimerkki siitä, että Oulussa voidaan järjestää yleisöä houkuttelevia ulkoilmatapahtumia vielä lokakuun puolivälissä täysin paikallisten tähtien voimin”, Ahonen sanoo.
Oululaislähtöinen yleisömagneetti mediatapahtumana muissakin aviiseissa:
Kaleva 14.10.2012: Viimeinkin siilot sortuivat – kansa hurrasi
Kaleva 13.10.2012: Toppilan siilotyömaalla pidetään tuumaustauko
HS 13.10.2012: Vanhat siilot kestäneet jo yhdeksn räjäytystä Oulussa