Press "Enter" to skip to content

Aseet ja neuleet

Satakunnassa tiedetään: Kui pommitehras just Porrii?

Yleinen mielipide pitää lähiräjähteiden saatavuutta Suomessa kriittisenä. Ainoa EU-alueen TNT-tehdas on Puolassa, eikä sen tuotanto riitä edes Rehupiiklesin lavashow’hun. Uutissirkuksen maakuntavasikka Kustaa Juntti sai katukaupassa tiedot, miksi pommitehdas tiputetaan juuri Poriin.

piirroskuvassa keltainen pommi, sen vieressä pow-sana ja toisella puolen tnt-tekstillä varustettu laukaisin
Kuva: Victoria/Pixabay

”Sijainti, sijainti ja sijainti”, arvioi tärkeintä trotyylitehtaan sijoituskriteeriä maakuntaliittoliiton muutosjohtaja Satu Nuokku-Karhiainen.

Merkittävässä roolissa on hänen mukaansa varmasti ollut myös raumalaisten peukutus hankkeelle.

”Taustalla ovat pitkälti maantieteelliset syyt. Porin satama on ollut 2000-luvulla lähinnä ahtojäiden varastoaltaana ja se sijaitsee kaukana Turusta, Tampereesta ja Vaasasta. Tiedetään myös, että jos atomi räjähtää Satakunnassa, muu Suomi ei kärsi.”

”Nuo seikat sujuvoittivat päätöksentekoprosessia”, jatkaa Porin kunnanjohtaja Juhana Pellinapa.

Asiaa valmisteltu
perinpohjaisesti

Valmistelua suljettujen saunojen takana on tehty puolisen vuotta.

”Syötämme tässä yhteydessä paikallisille turvallisuusrannikko-käsitettä. Meillä on kaikki tarvittavat tukielementit, kuten Olkiluodon plutoniumtehdas, Eurajoen onkalo, konkurssien vaivaamat porilaiset tehdaskiinteistöt sekä alati uusiutuvat työttömien armeijat.”

Äärimmäisen tärkeitä ovat Nuokku-Karhiaisen mukaan myös Tukesin ja Stukin määrittämät kriteerit turvalliselle rakentamiselle.

”Tärkeätä on säilyttää suojavyöhykkeet Infra-Suomeen. Pori sijaitsee syvällä taantuman talousalueella kaukana Suomen kasvukeskuksista”.

Nuokku-Karhiainen korostaa, että räjähdetehdashankkeessa edetään talous edellä.

”Porilaiset saavat jo 60 vuotta kaipaamiaan töitä ja jos tehtaalle käy ns. lapualaisesti, jälleenrakentaminen poikii lisäurakoita.”

Pommitehtaan perustava yritys Tictac Bombs koodaa tällä hetkellä sotapelejä rämeporilaisessa nyrkkipajassa. Uutista uuden tehtaan sijainnista odotettiin pelonsekaisesti siellä sun täällä, mutta voiton vei todellakin yllättäen Pori.

“Kaikkialla Suomessa
ollaan tyytyväisiä”

Kunnanjohtaja Pellinapa ei ota suoraan kantaa siihen, jäikö kilpailussa Porin käteen lyhyin sytytyslanka.

”Onhan tämä kuin jokerivoitto kaikille porilaisille – ja muille suomalaisille.”

Tehtaan tarkempaa sijaintia Porissa ei ole vielä julkistettu. Yhtenä vaihtoehtona on väläytelty Räme-Porissa tyhjillään olevan entisen pigmenttitehtaan aluetta. Rasitteena siellä on kuitenkin keskeneräinen konkurssimenettely, sanoo Pellinapa.

Hän huomauttaa, että alueella on meneillään myös Yhdysvalloissa niin sanottu Catch 22 -menettely, joka tarkoittaa yrityssaneerauksen kaltaista menettelyä.

”Tehtaan sijaintiasiassa meillä on ihan omat päätöksenteon tsydeemimme. Haluamme myös ensin flirt… anteeksi twiittailla Donald Trumpin ja Elon Muskin kanssa, ja sitten vasta ampua päätökset julkisuuteen.”

Aiheesta muualla:
Yle 2.2.2025: Miksi TNT-tehdas menee juuri Poriin?

Teksti: Kustaa Juntti, maakuntakirjeenvaihtaja, Räme-Pori

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2025 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.

For our international audience: We are not afraid of the following terms:
activism, activists, advocacy, advocate, advocates, barrier, barriers, biased, biased toward, biases, biases towards, bipoc, black and latinx, community diversity, community equity, cultural differences, cultural heritage, culturally responsive, disabilities, disability, discriminated, discrimination, discriminatory, diverse backgrounds, diverse communities, diverse community, diverse group, diverse groups, diversified, diversify, diversifying, diversity and inclusion, diversity equity, enhance the diversity, enhancing diversity, equal opportunity, equality, equitable, equity, ethnicity, excluded, female, females, fostering inclusivity, gender, gender diversity, genders, hate speech, hispanic minority, historically, implicit bias, implicit biases, inclusion, inclusive, inclusiveness, inclusivity, increase diversity, increase the diversity, indigenous community, inequalities, inequality, inequitable, inequities, institutional, lgbt, marginalize, marginalized, minorities, minority, multicultural, polarization, political, prejudice, privileges, promoting diversity, race and ethnicity, racial, racial diversity, racial inequality, racial justice, racially, racism, sense of belonging, sexual preferences, social justice, sociocultural, socioeconomic, status, stereotypes, systemic, trauma, under appreciated, under represented, under served, underrepresentation, underrepresented, underserved, undervalued, victim, women, women and underrepresented.