Press "Enter" to skip to content

Talous

Vaaransi useiden yritysten talouden – Aikoi pelastaa maapallon vähentämällä kulutustaan

Poliisi on tapauksen suhteen voimaton, koska jatkettua törkeää kuluttamatta jättämistä ei vieläkään ole kriminalisoitu.

Maapallo lepää käden päällä
Kuva: Geralt/Pixabay

Pääkaupunkiseudulla asuva Nina Uusilaakso kertoi suunnitelmastaan sosiaalisessa mediassa. Hän kirjoitti, että oli innostunut maapallon pelastamisesta niin paljon, että oli luopunut henkilöautostaan ja ryhtynyt tekemään työmatkansa 15 vuotta vanhalla polkupyörällä.

”Siis ei edes sähköpyörällä, jonka ostamalla yhteiskunnassamme olisi helposti liikahtanut 2000 – 3000 euroa”, Uutissirkuksen vihreän siirtymän ja liikevaihdon maksimoinnin asiantuntija Uolevi Ahonen päivittelee.

Työmatkapyöräily oli kuitenkin vasta alkua paljastuksille, joita Uusilaakso teki elämästään.

Kun lapset olivat muutamaa vuotta aiemmin aikuistuneet ja muuttaneet toisaalle, hän itse oli vaihtanut asuntonsa pienempään. Uusilaakso kertoi myös myyneensä kesämökkinsä.

”Loppuivat samalla mökkimatka-ajokilometrien, noin 4000 joka vuosi, aiheuttamat päästöt eikä talvilämpöäkään tarvitse enää ylläpitää”, Uusilaakso mainitsi äskettäin Facebookissa.

Yksittäisillä teoilla
rajut vaikutukset

Uusilaakson elämästä on löytynyt koko ajan lisää yritysten liikevaihdon kehitystä uhkaavia toimia. Esimerkiksi naisen asuttama taloyhtiö ei ole aikeissa siirtyä maalämpöön vaan jatkaa kaukolämpösopimustaan.

”Yksistään tämän teon vuoksi suunnittelutoimistolta, kallionporausporausyhtiöltä ja lämpöpumpputoimittajalta jää saamatta liki 600 000 euroa” Uolevi Ahonen laskee.

”Siihen vielä maalämpöpumpun kuluttamat sähköt ja sen elinkaaren aikaiset huollot päälle – todella vastuutonta toimintaa Uusilaaksolta ja hänen kaltaisiltaan.”

Naisen valintojen vuoksi useat yritykset ovatkin lyhyessä ajassa menettäneet yhteenlaskettuna jopa miljoonan euron liikevaihdon.

”Miten Suomi voi nousta maailman kärkimaaksi vety- ja kiertotaloudessa, päästöttömissä energiajärjestelmissä ja muissa ilmasto- ja ympäristöratkaisuissa, jos sallitaan tällainen toiminta, josta ei synny kenellekään liikevaihtoa tai voittoa?”

Ydinvoimahankkeetkin
vaakalaudalla?

Jos kaikki suomalaiset noudattaisivat Uusilaakson esimerkkiä, romuttuisivat myös orastavat suunnitelmat ydinvoiman lisärakentamisesta.

”Kun hänellä ei ole edes sähköautoa ladattavaksi.”

Pahin skenaario on kuitenkin se, että kaikki maailman hyväosaiset toimisivat kuten Uusilaakso.

“Vähentäisivät kulutustaan ja hankintojaan, luopuisivat jopa lomalennoistaan, eläisivät kaikin puolin säästeliäämmin. Silloin meidän taloutemme tuhoutuisi”, Uolevi Ahonen sanoo värisevällä äänellä excel-taulukkojensa äärestä.

Uutissirkuksen saamien tietojen mukaan Uusilaakso saa yhä kulkea vapaana ja levittää ajatuksiaan kuluttamisen vähentämisestä, koska hänen käyttäytymisensä ei riko mitään lakia.

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2024 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.