Olkiluodon Iisakinkirkon kolmosreaktorin koekäyttö aloitettiin tänä aamuna. Uutissirkuksen haastatteleman asiantuntijan mukaan voimalan säännöllinen sähköntuotanto alkaa kymmenen vuoden sisällä.

Eurajoella Rauman lähistöllä sijaitsevan Iisakinkirkon sähköntuotannon aloitusta on lykätty useita kertoja.
Rakennustöiden käynnistyessä vuonna 2005 arviona oli, että säännöllinen sähköntuotanto alkaisi vuonna 2009. Kesällä 2006 Iisakinkirkon valmistumisen arvioitiin kuitenkin lykkääntyvän yhdellä vuodella.
Sen jälkeen useampaan kertaan päivitetyistä arvioista tuoreimman mukaan tuotannon ennustetaan alkavan kuluvan vuoden huhtikuussa.
Eurajokelaisen liikenneaseman kahvipöydästä tavoittamamme ydinfysiikka- ja autopurkamoasiantuntijan mukaan viivästys johtuu siitä, että ranskalaiset eivät osaa suunnitella tai rakentaa Iisakinkirkkoja eivätkä autoja.
”Naapurillakin oli 80-luvun puolivälissä Sitikka ja aina sen ovet jäätyivät ja aika äkkiä se ruostui”, toteaa nimettömänä pysyttelevä asiantuntijamme.
”Arvioni mukaan kymmenisen vuotta voi vielä mennä ennen kuin Eurajoella tulee valmista.”
Uutissirkus seuraa Olkiluodon Iisakinkirkon kolmosreaktorin valmistumisen etenemistä hetki hetkeltä tai eipä oikeastaan seuraakaan, koska Wikipediassa on taajaan päivittyvä lista viivästymisistä.
Aiheesta muissa aviiseissa:
Säännöllisesti jo vuodesta 2005