Press "Enter" to skip to content

Kotimaa

Pandat ryhtyvät influenssereiksi

Ähtärin eläinpuistossa majailevat pandakarhut aikovat jatkossa ansaita elantonsa tubettamalla.

piirroksen pandakarhu hymyilee
Kuva: OpenClipart-vectors/Pixabay

Pandat eivät vielä toistaiseksi puhu mitään tunnettua kieltä, mutta niiden manageri Vertti Veetinen ei pidä asiaa ongelmana.

”Katseleehan ihmiset kissavideoitakin.”

Pandojen mukaan ne ovat tähän mennessä saaneet yhden varteenotettavan tarjouksen tuotesijoittelusta.

”Meidän pitäisi antaa yleisön ymmärtää, että Kiina on hieno ja demokraattinen ja ihmisoikeuksia kunnioittava valtio, jossa ei vainota ketään, mutta eipä me nyt oikein tiedetä, haluttaisiinko me sellaista tubettaa”, pandat arvioivat asiainhoitajansa kanssa yhteen ääneen.

”Ehkä tietty sitten, jos mitään muuta pitkäaikaista kumppanuutta ei lähiaikoina löydy.”

Kummankin pandan pitäisi ansaita noin 500 000 euroa vuodessa, jotta ne saisivat katetuksi eläinpuistolle aiheutuneet kulut. Pandat ovat Ähtärissä Kiinan valtion vuokratyöntekijöinä, eli eläinpuisto maksaa Kiinalle siitä, että pandat saavat houkutella turisteja kaupunkiin.

”Bambuakin kuluu yli kymmenen kiloa päivässä, eli pelkästään oman ruokansa eteen kahden pandan pitäisi tienata nettona yli 50 000 euroa vuodessa”, Veetinen lisää.

”Rahanansaintakeinona en sulkisi pois keikkailua Kiinan valtion turvallisuusministeriöllekään. Tosin esimerkiksi varjostustehtävissä voi tulla vastaan haasteita, koska pandat erottuvat sen verran paljon muista kadun kulkijoista, elleivät sitten soluttaudu sellaisten väsyneiden ihmisten joukkoon, joilla on oikein isot silmäpussit.”

Tämä päätoimittajamme teksti ei ole mukana Uutissirkuksen Satiiriämpäri 2022 -kirjoituskilpailussa, mutta osallistu sinä siihen ja voita ämpäri! Voittaja ratkeaa Facebook-tykkäysten perusteella tammikuun lopussa. Lue toki kaikki kilpailujutut!

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2025 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.

For our international audience: We are not afraid of the following terms:
activism, activists, advocacy, advocate, advocates, barrier, barriers, biased, biased toward, biases, biases towards, bipoc, black and latinx, community diversity, community equity, cultural differences, cultural heritage, culturally responsive, disabilities, disability, discriminated, discrimination, discriminatory, diverse backgrounds, diverse communities, diverse community, diverse group, diverse groups, diversified, diversify, diversifying, diversity and inclusion, diversity equity, enhance the diversity, enhancing diversity, equal opportunity, equality, equitable, equity, ethnicity, excluded, female, females, fostering inclusivity, gender, gender diversity, genders, hate speech, hispanic minority, historically, implicit bias, implicit biases, inclusion, inclusive, inclusiveness, inclusivity, increase diversity, increase the diversity, indigenous community, inequalities, inequality, inequitable, inequities, institutional, lgbt, marginalize, marginalized, minorities, minority, multicultural, polarization, political, prejudice, privileges, promoting diversity, race and ethnicity, racial, racial diversity, racial inequality, racial justice, racially, racism, sense of belonging, sexual preferences, social justice, sociocultural, socioeconomic, status, stereotypes, systemic, trauma, under appreciated, under represented, under served, underrepresentation, underrepresented, underserved, undervalued, victim, women, women and underrepresented.