Porilaisen Aki Huuhta-Ojan mukaan Donald Trump on hänen tarkistuslaskentansa tässä vaiheessa saanut pelkästään Michiganissa 419 miljoonaa ääntä.

”Odottelin oikeaa vaalitulosta lauantai-illasta lähtien, mutta koska korruptoituneet amerikkalaiset eivät saaneet sitä selville, täytyi ryhtyä vaalitoimitsijaksi itse”, Huuhta-Oja sanoo omakotitalonsa yläkerrassa läppärinsä ääressä.
Huuhta-Oja kertoo, että Michiganin viranomaiset ovat yrittäneet vaikeuttaa hänen tarkistuslaskentaansa kaikin mahdollisin tavoin.
”He eivät esimerkiksi suostuneet lähettämään minulle äänestyslippuja, vaikka pyysin niitä Twitterissä ainakin kaksikymmentä kertaa.”
No miten te nyt teette tarkistuslaskennan, jos ette näe äänestyslippuja?
”Minulla on siihen oma menetelmäni. Kehittämäni sovellus. En voi puhua siitä enempää. Olen anonut sille patenttia.”
Huuhta-Oja pyyhkii otsaltaan hikeä ja printtaa tietokoneeltaan paperin, jonka hänen dobermanninsa syö välittömästi.
“Bidenin ääniä. Nipsu pitää niistä. Se on ollut täällä seuranani. Vaimo lähti viime viikolla. Ei kestänyt, kun talossa oli tällainen mies, joka heti vaalihuoneistojen sulkeuduttua vaati totuutta esiin.”
Te olette laskenut, että Trumpille annettiin Michiganissa 419 miljoonaa ääntä. Sehän on enemmän kuin koko Yhdysvaltain väkiluku?
”Niin on.”
Mistä tämä mielestänne kertoo?
”Se kertoo Trumpin valtavasta suosiosta. Häntä kannatetaan yli puoluerajojen”, Huuhta-Oja sanoo.
Mies arvioi, että hänen tarkistuslaskentansa lopullinen tulos on selvillä viimeistään huomisaamuna.
”Noin sata miljoonaa ääntä aion vielä laskea.”
Teksti: Sanna Kuukkari, Satiiriämpäri 2021 -kilpailija
Aiheesta muissa aviiseissa:
HS 11.11.20: Trump haastoi Michiganin vaalit käräjille yrittäessään kääntää vaalien tuloksen päälaelleen, Georgia aikoo laskea äänet uudestaan
Tämä teksti on mukana Uutissirkuksen Satiiriämpäri 2021 -kirjoituskilpailussa. Osallistu sinäkin! Voittaja ratkeaa Facebook-tykkäysten perusteella. Lue toki kaikki kilpailujutut!