Press "Enter" to skip to content

Talous

Palkanalennusehdotus innosti työntekijät omatoimisiin leikkauksiin

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n ehdotus palkanalennuksista sai riemuitsevat väkijoukot kaduille heti aamupäivällä.

torilla kaksi nuorta aikuista, selin kameraan, mies ja nainen, nainen nojaa matkalaukkuun
Työntekijät riensivät jonottamaan EVA:n toimistoon kertoakseen jo tekemistään palkanalennusehdotuksista..

”Soitin aamuseitsemältä pomolle, että tonnin pienempi palkka sopii minulle vaikka huomisesta alkaen”, kiinteistöhuoltomies Upi Marttinen iloitsi.

Myös tarvittaessa töihin tuleva valintamyymälän kassa Emilia Korhonen oli heti aamulla ilmoittanut esimiehelleen, että on valmis pudottamaan 9,95 euron tuntipalkkaansa sen verran kuin on tarpeen.

Pisimmälle palkanalennusvaatimuksissaan ehti Vantaan Mikkolassa asuva lähihoitaja Sanna Mäkinen, joka ehdotti, että voisi maksaa siitä, että saa työskennellä yksityisessä hoivakodissa.

Pahimmaksi väkijoukon haaveiden esteeksi osoittautuivat ammattiliitot. Jo neuvoteltujen palkankorotusten peruminen ei kuulu niiden tapoihin. Mäkinen ei kykene ymmärtämään liittojen toimintaa.

”Aivan käsittämätöntä, että joku käy jossain toisaalla sopimassa siitä, minkä verran minulle maksetaan”, nainen puuskahtaa.

”Minä olen jo reilusti yli 18-vuotias ja osaan kyllä itse paikallisesti neuvotella kansainvälisen monialakonsernin kanssa palkastani ja työehdoistani ja pahan päivän varalle säästän joka kuukausi 23 euroa sijoitusrahastoon.”

”Vientikilpailukyvyn rapautumisen myötä työttömyys voi jäädä globaalin suhdannetilanteen korjautuessakin koholle, mikäli Suomen talous ei pääse uuteen nousuun mukaan”, Mäkinen korosti.

Ruokalähettinä työskentelevä Abbas Baqri suhtautui ammattiliittojen uhkaan leppoisasti.

”Koska en ole työsuhteessa vaan yrittäjänä, alennus onnistuu helposti. Toimeksiantaja vain ilmoittaa, paljonko haluaa minulle keikasta maksaa.”

Kadulta ei löytynyt ainoatakaan pörssiyhtiön toimitusjohtajaa, hallitusammattilaista tai keskijohdossa työskentelevää, joka olisi ilmoittanut palkanalennusvaatimuksistaan. Myöskään kukaan sijoittaja ei ollut ilmaantunut kertomaan, että voisi muutamana lähivuonna tinkiä osingoistaan.

Lähihoitaja Mäkisellä oli tähän selkeä selitys.

”Heillä on niin vastuullisia ja paineenalaisia tehtäviä, että he eivät meidän tavallisten työntekijöiden tavoin ennätä vielä julkistaa omia tekojaan yhteisen asian hyväksi. Ja tämä EVA:n ehdotushan on jo yksi sellainen hieno teko.”

Aiheesta muissa aviiseissa:
KL 11.9.2020: EVA peräänkuuluttaa palkkojen alentamista – ”Teknologiateollisuus voisi näyttää esimerkkiä”

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2023 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.