Tjäreborg-matkatoimiston omistava matkanjärjestäjä Thomas Cook on onnistunut leikkaamaan fossiilisten polttoaineiden kulutustaan sata prosenttia.

Yhtiön talouskriisiä syvensi Euroopassa koettu poikkeuksellisen kuuma kesä, joka vähensi kaukomatkojen kysyntää.
Thomas Cook -yhtiön hiilidioksidipäästöt ovat olleet noin 72 grammaa matkustajan kulkemaa kilometriä kohti, eli yhden henkilön yksi etelänmatka on tuottanut noin 400 kilon CO2-päästöt. Mikäli kaikki maailman lentomatkailu loppuisi, hiilidioksidipäästöt vähenisivät noin 4 prosenttia.
“Onkin erittäin tärkeää, että kaikki päästölähteet voidaan jakaa neljän prosentin osuuksiin. Tällöin niistä jokainen jää arkijärjellä ajatellen niin pieneksi, ettei kyseisen sektorin päästöjen leikkauksiin kannata missään tapauksessa ryhtyä, kun ei se mihinkään kuitenkaan vaikuta”, Uolevi Ahonen lohduttaa.
Thomas Cookin ilmastotoimia jäivät suremaan noin 600 000 sen matkoilla eri puolilla maailmaa parhaillaan olevaa ihmistä. Heistä suomalaisia on kolmisen tuhatta.
Ilmastokriisin torjunnasta muissa aviiseissa:
Yle 23.9.2019: Matkanjärjestäjä Thomas Cook konkurssiin – Yhtiön päivän lennot Helsinki–Vantaalta peruttu
ICAO: ICAO Carbon emissions calculator