Press "Enter" to skip to content

Talous

Aurinkokunnan ulkopuoliselta planeetalta löytyi ensi kertaa viemärivettä

Uutissirkuksen asiantuntija on löytänyt jätevettä aurinkokuntamme ulkopuoliselta planeetalta. Hän havaitsi viemärinhajun K2-18b-nimisellä eksoplaneetalla, kun etsi itselleen uutta elinkelpoista asuinpaikkaa.

mustalla taivaalla punaisena hohtava taivaankappale, jonka navalla loistaa wc-istuin
Ensivaikutelmien perusteella K2-18b vaikuttaa samankaltaiselta kuin maa.

“Siksi K2-18b voi teoriassa olla ihmiselle sopiva”, sanoo löydön tehnyt Uutissirkuksen talouskasvu- ja maapalloltamuuttoasiantuntija Uolevi Ahonen.

”Tämä planeetta on paras kandidaatti uudeksi kodikseni. Viemärivesi on elämän kannalta elinehto, sillä se kuljettaa kakkapökäleet pois sisätiloista. Ilman sitä ne jäisivät pyttyyn haisemaan.”

K2-18b on kaksi kertaa maan kokoinen. Sieltä on löytynyt tähän mennessä sekä vettä, kaasukehä että kallioinen pinta.

“Nämä kaikki ovat välttämättömiä perustarpeideni tyydyttämiseen. Veteen voi ulostaa, kaasukehään päästellä dieselin- ja kerosiininkatkua ja kallioista murskata soraa teiden pohjiksi ja kaivaa erilaisia metalleja ja polttoaineita teollisuuden käyttöön.”

Uolevi Ahonen tutki K2-18b:tä Leijonan tähtikuviosta lintukiikarillaan. Jäteveden lähde ei selvinnyt, mutta planeetalla olisi hänen mukaansa runsaasti tilaa myös lisäpäästöille.

“Koska maapallon asumiseen sopivat alueet ovat jostain minulle tuntemattomasta syystä vähenemässä, aion ryhtyä myymään muuttomatkoja tälle uudelle planeetalle. Useakin keski-ikäinen mies on jo kysellyt, millä hinnalla pääsee mukaan.”

Eksoplaneetta sijaitsee noin 110 valovuoden päässä maasta, mutta mikäli Ahonen saa tarpeeksi ennakkotilauksia, hän lupaa tuhatkertaistaa valon nopeuden.

Aiheesta muissa aviiseissa:
HS 11.9.2019: Aurinkokunnan ulkopuoliselta planeetalta löytyi ensi kertaa vettä

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2024 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.