Press "Enter" to skip to content

Kehitystoiminta

Nauhakenkien käytöstä tulossa luvanvaraista

toisessa jalassa talvilenkkari ja toisessa kumisaapas
Mikäli edes toisessa jalassa on kumisaapas, kengännauhojen sitomiseen kuluu merkittävästi vähemmän aikaa. Kuvamme jalkineet eivät liity tapaukseen.

Tympiikö joka-aamuinen, -päiväinen ja -iltainen kengännauhojen kanssa taistelu? Ovatko kengännauhat joko aina umpisolmussa tai liehuvat valtoimenaan, kun olisi kiire töihin tai kapakkaan?

Ongelmaan on tulossa lähivuosina ratkaisu, sillä kansalaisaloitteesta lähtenyt kengännauhat kieltävä lakiehdotus on edennyt toiseen valiokuntakäsittelyyn.

Aloitteen alkuunpanija on porilainen Eino ”Eikka” Kontkanen (res. ltn.), joka kolmekymmentä vuotta varsikenkien kanssa taisteltuaan päätti käyttää kansalaisoikeuttaan ja säästää tulevat sukupolvet hermoja repivältä nauhannyörittämiseltä.

”Olen tehnyt päivätyöni matematiikan opettajana ja mutu-laskelmani todistavat, että 65 ikävuoteen mennessä normi-ihminen on kuluttanut yhteensä 1,5 tuntia kengännauhojen kanssa värkkäämiseen. Johan siinä yhteiskunnallinen tuottavuuskin kärsii, kun työntekijät jatkuvasti rassaavat kenkiänsä”, Kontkanen puhisee.

Porilaisessa Jottawatti-baarissa pidetyissä reserviläisten iltamissa keksitty ajatus kengännauhojen käyttökiellosta kiiri nopeasti myös Satakunnan poliittisille silmäätekeville, jotka puolestaan veivät asiaa aluehallintoviraston ja EK:n suuntaan.

”Kengännauhakiellolla on täysi tukemme. Ovathan ne myös turvallisuusriski: huolimattomasti sidottuina ne aiheuttavat kaatumisvaaran sekä ajan mittaan peukalo- ja etusorminivelten kulumista. Kenkien tulisi olla aina joko kumisaappaan kaltaisia umpinaisia jalkineratkaisuja, tai sitten nauhat on korvattava tarranauhalla”, linjaa Lounais-Suomen aluehallintoviraston lainsäädäntöassistentti Iiris Ränssilä.

Elinkeinoelämän Keskusliitto on samoilla askelmerkeillä. EK on tosin valmis myöntymään tilanne- ja tapauskohtaisiin joustotoimenpiteisiin.

”Esimerkiksi tasavallan presidentti voisi saada poikkeusluvan käyttää nauhoja lakerikengissään, mikäli kyseessä on virallinen valtiovierailu ja mikäli valtiovarainministeriön vahtimestari suhtautuu asiaan myönteisesti”, huomauttaa EK:n asustevastaava Joonas Mullo.

Kyseessä ei ole ainut vireillä oleva vaatetuksenmuutoslakiehdotus. Puseroiden ja takkien napittaminen vie Jottawatti-vakkareiden mielestä liikaa aikaa ja on muutenkin ”ihan persiistä”.

”Seuraavaksi aion tehdä kansalaisaloitteen pakollisesta napittoman rohdinpaidan tai -tunikan käytöstä. Lisäksi kaikissa housumalleissa tulee jatkossa olla kuminauhavyötärö”, Kontkanen uhoaa.

Suomalaiset muotisuunnittelijat ja etikettiasiantuntijat kokevat lakiehdotuksen Taloustutkimuksen tekemän kyselyn mukaan ”lievästi ristiriitaisena”. Osa muotiasiantuntijoista suosittaa varvastossujen käyttöä kesäkuukausina kaikkien asujen kanssa aina morsiusmekoista liituraitapukuihin. Talvikaudeksi he suosittelevat tarralenkkareita. Osa tutkimukseen osallistujista on puolestaan sitä mieltä, että tarrasukat on määrättävä kaikissa sisätiloissa pakollisiksi.

satiiriämpäri 2019

Jalkinedebattiin saataneen selvyys seuraavalla vaalikaudella.

Teksti: Helena Lummekivi, Satiiriämpäri 2019 -kilpailija

Tämä teksti on mukana Satiiriämpäri 2019 -kirjoituskilpailussamme. Osallistu sinäkin!

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2025 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.

For our international audience: We are not afraid of the following terms:
activism, activists, advocacy, advocate, advocates, barrier, barriers, biased, biased toward, biases, biases towards, bipoc, black and latinx, community diversity, community equity, cultural differences, cultural heritage, culturally responsive, disabilities, disability, discriminated, discrimination, discriminatory, diverse backgrounds, diverse communities, diverse community, diverse group, diverse groups, diversified, diversify, diversifying, diversity and inclusion, diversity equity, enhance the diversity, enhancing diversity, equal opportunity, equality, equitable, equity, ethnicity, excluded, female, females, fostering inclusivity, gender, gender diversity, genders, hate speech, hispanic minority, historically, implicit bias, implicit biases, inclusion, inclusive, inclusiveness, inclusivity, increase diversity, increase the diversity, indigenous community, inequalities, inequality, inequitable, inequities, institutional, lgbt, marginalize, marginalized, minorities, minority, multicultural, polarization, political, prejudice, privileges, promoting diversity, race and ethnicity, racial, racial diversity, racial inequality, racial justice, racially, racism, sense of belonging, sexual preferences, social justice, sociocultural, socioeconomic, status, stereotypes, systemic, trauma, under appreciated, under represented, under served, underrepresentation, underrepresented, underserved, undervalued, victim, women, women and underrepresented.