Press "Enter" to skip to content

Kotimaa , Uusimmat

Karjalan evakko oli saada rantatontin

Ilman päättäväisten kyläläisten yhteistoimintaa evakkoperheen pientila olisi saattanut ulottua läheiseen järvenrantaan asti. Tapaus sattui Porin lähellä 1940-luvun puolivälissä.

kitulias suo vaihtuu jäkälän peittämäksi kankaaksi
Junnalan naapuri innostui yleisessä hyysäämisinnossaan luovuttamaan evakkoperheelle näinkin viljelykelpoista maata vain peninkulman päässä lähimmästä tiestä. (Kuva: Matti Junnalan arkisto)

Keinutuoli narahtelee hiljakseen, kun vanhaisäntä Matti Junnala, 89, juo tassilta kahviaan ja silmäilee ikkunasta pihatielle. Aina keskisen Ala-Satakunnan koillislaidassa sijaitsevassa kylässä ei ole vallinnut samanlaista rauhaa.

Hankalimmillaan elämä oli vuosina 1944 ja 1945, kun maatalousministeriön asutusasiainosasto ryhtyi yhtäkkiä sijoittamaan Suomen Neuvostoliitolle luovuttamilta alueilta evakuoituja ihmisiä Satakuntaankin.

“Semmoista rupesivat esittämään, että meidän pitäisi niitä ryssi… siirtokarjalaisia ruveta hyysäämään ja alkaa lohkomaan niille tiloja omista maistamme”, vanhaisäntä Junnala sanoo.

“Vaikka tätä peltoa oli viljellyt jo taattoni mun ja taatonkin taatto.”

Tilanne kylässä eteni niin pitkälle, että yksi isäntä oli vapaaehtoisesti yhteydessä maanlunastuslautakuntaan ja oli hyvää vauhtia antamassa tiluksistaan uudisasutuskäyttöön kymmenen kilometrin päässä lähimmästä maantiestä sijainnutta suota, joka pohjoispäässään rajoittui järveen.

Junnala ounasteli vakavia vaikeuksia, ja meni varoittamaan isäntää yhdessä muiden kyläläisten kanssa.

“Kiinnitin huomiota siihen, että kaksi lehmääkin olin kuullut tuttavani kertoneen jonkun perheen tuoneen mukanaan, vaikka muka sodan takia tuo porukka tänne tuppautui”, Junnala kiteyttää.

“Sen verran saimme joukolla järkeä naapurin äijän päähän, että se jätti sen järvialueen rauhaan siinä paapomisinnossaan. Miten olisi meidän vesillekin käynyt, jos rannassa olisi alkanut rampata vaikka mitä väkeä?”

Alkoivat terrorisoida
paikallista väestöä

Junnalan pahat aatokset kävivät toteen nopeasti. Kylään evakuoidut ihmiset muodostivat mafian, jonka toimia muiden oli pakko sietää omassa arjessaan.

“Kävivät kaupalla ja seisoivat siinä edessä ja puhuivat toistensa kanssa ja vielä aivan eri tavalla kuin me. Jotenkin miukuivat ja maukuivat ja elehtivät ja kerrankin kuulin, että yksi niistä oli koskettanut naapurimme tyttären ystävän käsivartta kun ne olivat jutelleet.”

Pahimmilleen tilanne kärjistyi syksyllä 1946, kun karjalaiset onnistuivat houkuttelemaan Junnalan kaksi pikkusiskoa mukaansa metsään. Vanhaisäntä vapisee vieläkin, kun hän muistelee tuolloisia tapahtumia.

“Menivät poimimaan sieniä! Onneksi sain kylillä tietää, mikä meininki niillä oli, niin ehdin hakea tytöt pois ennen kuin sattui mitään pahempaa. Siis kolmesataa vuotta on meidänkin tila tällä paikalla ollut ja hyvin on selvitty ilman että olisi keräilty metsästä mitään lehmänruokaa, jotain tatteja tai mustikoita”, Junnala kiteyttää.

“Kaikkein eniten vihastuttaa tuon porukan häikäilemättömyys: joka syksy ne myivät niitä mustikoita ja sieniä ja niillä rahoilla ne kymmenen vuotta myöhemmin ostivat länsirantatontin samalta järveltä, jonka me olimme suurella vaivalla saaneet pidetyksi koskemattomana.”

Aiheesta muualla:
Wikipedia: Maanhankintalaki
Wikipedia: Pika-asutuslaki

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2024 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.