Mikäli perusopetus siirtyy kunnilta itsehallintoalueille, syntyy lukuisia yrittäjyysmahdollisuuksia, joista opettajat ja koulutoimenjohtajat voivat löytää uuden uransa.

“Parhaimmillaan uudistus voisi tarkoittaa, että koko Suomeen jää 12-18 peruskoulua”, Alex Stubbia (kok) lähellä oleva lähteemme ilakoi.
Lähteeltämme viime yönä saamiemme tietojen mukaan tulevien itsehallintoalueiden koulutoimenjohtajat valitaan sen perusteella, kuka nykyisistä kaupunkien tai kuntien koulutoimenjohtajista on onnistunut supistamaan eniten omaa kouluverkkoaan.
Useassa kunnassa työttömyysuhan alaiset opettajat ja koulutoimenjohtajat ovat jo nyt hakeneet starttirahaa perustaakseen linja-autoyhtiöitä. Näyttääkin siltä, että oppilaiden tulevissa koulumatkoissa 150 kilometrin yhdensuuntainen koulumatka alkaa olla lyhimmästä päästä.
“Aiomme perustaa yksityiskoulun koulubussiin”, kiteyttää satakuntalainen opettajakolmikko, joka äskettäin haki WheelSchool-idealleen kahden miljoonan euron siemenrahoituksen Slush-tapahtumasta.
“Edestakaiset koulumatkat linja-autoilla kestävät pitempään kuin itse koulupäivä, ja niinpä voimme käyttää matka-ajan opettamiseen. Tästähän ovat esimerkkinä kiertokoulut, jotka lakkautettiin 1800-luvun loppupuolella. Ainoana erona kiertokouluihin on se, että nyt oppilaat kiertävät opettajan mukana”, kolmikon puuhamies Antero Jyvänen kertoo.
Satakuntalaiset oppilaat saisivat hallituksen muistion mukaan perusopetuksensa Turussa tai Tampereella.
Kouluverkon karsinta elvyttää monia aloja. Useiden vaarallisiin purkutöihin erikoistuneiden yritysten osakekurssit ovat ampaisseet pilviin, koska tyhjilleen jääneet koulurakennukset saa purkaa vain home- ja asbestipurkuihin erikoistunut yritys.
Teksti: Teppo Tasanen, maakuntakirjeenvaihtaja & Gilbert Granholm, päätoimittaja
Hyvä ihminen,


