Press "Enter" to skip to content

Kulttuuri , Uusimmat

Raju pääsiäisennuste: perinteiset ruuhkahuiput haihtuvat olemattomiin

Liikenneviraston yllättävä arvio on pakottanut monet perheet suunnittelemaan ajoreittinsä ja -aikataulunsa uudelleen.

Moottoritie Heinolassa
Heinolan tienoilla liikenne on ajoittain äitynyt näinkin lupsakaksi.

Kipeimmin liikenne-ennuste on koskettanut maamme lapsiperheitä. Monessa kotitaloudessa mummolaan tai mökille menoa on suunniteltu loppiaisen paluuliikenteen taukoamisesta lähtien ja äkkinäinen muutos tuleekin suoraan sanoen pajupuskien takaa.

“Olemme laittaneet aikataulumme lasten kanssa kehittämäämme kännykkäsovellukseen jo tammikuussa. Matkaan Vantaalta Juvalle olimme varanneet kahdeksan tuntia. Eväitä olimme suunnitelleet hankittavaksi sen mukaisesti. Taukoja oli tarkoitus pitää viisi. Nyt kaikki on ollut turhaa. Ilman ruuhkahuippua matkaan menee pysähdyksienkin kanssa korkeintaan neljä tuntia”, toteaa vantaalainen perheenäiti Tuula Virtanen.

“Juuri ruuhkan huippu torstaina iltapäivällä on aina ollut pääsiäispyhiemme kohokohta. Myös paluuliikenteen neljän ruuhka pääsiäismaanantaina ollut perheemme jokavuotinen elämys. On syöty eväitä, kuunneltu radiota ja myös joskus nukuttu”, perheenisä Janne Virtanen lisää.

“Tätä on aika vaikeaa selittää minkäänikäisille lapsille. Hehän turhautuvat ihan aiheestakin, kun matkat joudutaan ajamaan lähes suoraan putkeen tai vaikka pysähdyttäisiin sekä Tähtihovissa että Heinolan ja Kuortin ABC:llä, niin silti joutaan saapumaan perille jo ennen yötä.

Liikennevirasto ei pidä mahdottomana ajatusta, että tulevina vuosina voitaisiin palata ruuhkahuippuihin, mutta se vaatisi ajoneuvokannan rajua lisäystä, sään pysyvää kehnontumista tai ainakin täyskieltoa Google-autojen ja muiden kuin perheenisien ja äitien itsensä ohjaamien kulkuneuvojen käyttöön ja kehitystyöhön.

Teksti: Tapio Hämäläinen, maakuntakirjeenvaihtaja

Aiheesta enemmän:
Martti Servo & Napander: Eiköhän kiitetä Riihelää
Ks. myös HS 16.4.2014: Pääsiäisen menoliikenne on vilkkainta torstai-iltana

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2024 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.