Eteläsatakuntalainen kirjastonhoitaja epäilee abiturientin lukeneen teoksen kannesta kanteen, koska sen kaikki sanat oli alleviivattu kuivamustekynällä.
Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen teos, jonka jokaiseen sanaan kukaan on koskaan kiinnittänyt yksitellen huomiota.
“Kyllä siinä niin on pakko ollut käydä, koska tiskillemme puolilta päivin palautetun kirjan kukin sana oli alleviivattu erikseen, siis niin, että viiva katkesi sananvälin kohdalla”, tapauksesta ensimmäisenä medialle kertonut kirjastonhoitaja Liisa Makinaho kertoo.
“Ainakin näköaistimuksena abiturientin on ollut pakko tehdä havainto jokaisesta kirjan sanasta, ei niitä muutoin pystyisi tuolla tyylillä alleviivaamaan. Jopa sivunnumerot on alleviivattu.”
Abiturientti Veetiville Laaksonen toteaa, että hän toimi olosuhteiden pakosta.
“Poltin kaikki lukiokirjani heti penkkaripäivän aamuna. Vasta myöhemmin tuli mieleeni, että saatan tarvita niitä ylioppilaskirjoituksia edeltävänä iltana, jos aion jotenkin valmistautua”, Kokemäen keskustassa kohtaamamme Laaksonen sanoo.
“Kirjan sanoista yli puolet oli kyllä jo valmiiksi alleviivattu, joten minä ehdin oman urakkani loppuun jo kolme tuntia ennen kirjoitusten alkamista.”
Terveystiedon oppikirja oli ainoa kaupunginkirjaston hyllystä eilen löytynyt lukiokurssiteos. Laaksonen päätti samoin tein kirjoittaa terveystiedosta kolme laudaturia.
“Eiks niihin kirjoituksiin voi kolme kertaa osallistua, jostain mä olen kuullut sellasen nyrkkisäännön.”