Majoneesit

On se mulkku mieheksi tämä Helio, ei voi paremmin sanoa. Että minua pistelee vihaksi, saatanan koijari, tuli tänne sotkemaan kaikkien asiat. Ei se pojan syy ollut. Mistä se sen olisi voinut tietää kun ei kukaan opastanut. Työnjohtaja kun olisi selkeästi neuvonut ja katsonut perään, niin ei olisi tarvinnut koko linjaa ajaa alas ja keskeyttää tuotantoa. Entisen työnjohtajan aikana tällaista ei kerta kaikkiaan olisi voinut tapahtua. Siinä se oli sitten hyvä mies, mutta tämä uusi sietäisi saada opetuksen. Tekisi mieli tällätä nyrkillä keskelle naamaa niin että loppuisi se virnuilu.

Pitänyt uudet talot rakentaa, vieläpä vieraalla tyylillä. Ne eivät sovi tänne honkametsien keskelle, mokomat hupatukset. Perinteinen puutalo ei sinulle kelvannut, eipä tietenkään. Kivestä ja metallista piti saada, ja suuria lasipintoja joihin linnut törmäilee ja joista lämpö karkaa. Odotahan perkele, minä lyön ikkunat säpäleiksi ja tulille koko mökin. Poltan autotallit, liiterit ja kaikki. Katsotaan sitten ilmettä kun savu nousee raunioista eikä ole kuin hiiltynyt runko jäljellä. Naamioin sen tuhopoltoksi ja vakuutuspetokseksi niin että vankilaan sinut laittavat. Bensaa levitän lattialle ja heitän tulitikun perään, ja kerron että sattumalta ajoin ohi ja näin mitenkä sinä sen teit.

Tai sitten räjäytän pelkän autotallin, autoineen päivineen. Niin on hommattu pelit ja vehkeet. Kattoikkunat, nelivedot ja kaikki. Minä kun pusken vatukkoon koko roskan, niin siinähän sitten mietit sitä mulkun jatketta. Ihan pelkän huonon itsetunnon takia olet senkin hommannut. Saat ihmetellä kun on laitteet varvikossa ja konttorin akat nauraa räkättää pientareella ja huutelevat että mikäs se sinne jorpakkoon vilahti, ei kai se vain ollut se työpäällikön uusi kusiluistin?

Tai jos katkon siitä rottelosta jarruputket ja se rysäyttää sinne metsähallituksen puolelle ihan itse, niin että ryminä vaan kuuluu. Menee lunastukseen koko ritsa. Sieltä saa pöpeliköstä raivata, isäntien traktorien avustuksella, takaisin ihmisten ilmoille sen roskaläjän josta on osamaksut vasta aluillaan.

Voisihan sitä riisikupista tietysti löyhentää pultit renkaista, niin että ne omia aikojaan pitkin pientaria sinkoilisi? Muka oman huolimattomuutensa takia päätyisi lepikkoon päällikön kiesi. Pikkasen vaan avittaisin, ihan aavistuksen löysäisin niitä mutterin päitä niin ettei sitä kukaan edes huomaisi. Päänsä saisi kolauttaa samassa rytäkässä niin että sinne vähän järkeä sujahtaisi. Syttyisi tiedon kipinä pimeyteen.

Vaan entäpä jos käyn panna puksauttamassa sitä sen rouvaa. Sekin perkele on niin täynnä itseänsä ettei voi vastaan tullessa edes tervehtiä. Pyhänä käveli kaupassa ohi nokka taivaita kohti ja nyrpisteli vielä siihen malliin että proletariaatin haju nenäontelossa kirveltää. Minä kun vetäisen sitä viikseen ja rykäisen vieläpä paksuksi niin siinäpähän saa Helio sitten minun lastani elättää. Vaalii kuin omaansa, mutta kun ripille pääsee niin paljastan sille kaiken. Menee papillakin pullakahvit väärään kurkkuun. Tai viimeistään sitten kirjoitusten jälkeen, nykäisen Helion hihasta vähän sivummalle ja sanon kuin ohi mennen että olisi pikkuisen juteltavaa. Aloitan oikein kohteliaasti että se on kelpo poika tuo Joonas, tai minkä vierasperäisen nimen se sille sitten keksiikin, varmaankin jonkun Abdullahin tai Tofeliuksen, kun onhan sillä jo nyt toinen nimetty Albertiksi ja tytön ryökäleen taakaksi on murjaistu Sesilia ceellä. Olen siinä sitten mielin kielin ja kehun kuinka poika on koulut käynynnä ja kaikki, varmaankin yliopistoon aikoo heti armeijan jälkeen. Kun olen sitä aikani nuoleskellut ja se alkaa herkistyä niin silloin minä vetäisen maton sen jalkojen alta. Ensin kuvailen minkälaiset vitut sillä sen vaimolla oikein on ja sitten käsken tarkastelemaan minun pottunokkaani. Hetken perästä alan arvuutella että minkäköhän takia se Joonaksen klyyvari ei muistuta isän honteloa tuulenhalkojaa vaan on muodoltaan lähempänä tämmöistä itäsuomalaista perunaa. Siinä sitä vasta olisi kostoa kerrakseen, mutta pitkä on projekti. Jaksankohan minä odottaa ja olenko ylipäätään enää edes hengissä.

Ja mitenkä minä sen siemenen saan sinne rouvan vakoon kylvettyä. Jos hän ei suostu minua edes kaupassa tervehtimään niin tuskin minulla niihin pihteihinkään on asiaa? Tietysti jos halolla kumauttaa tajun kankaalle niin se saattaisi jopa onnistuakin, mutta sehän täyttää jo melkein väkisin makuun tunnusmerkit. En saatana minä ala raiskaushommiin sen perkeleen takia. Kolisuttelee vankilan portteja tämä suunnitelma, voi kulkuset hyvinkin jäädä sinne linnan sokkeloihin ja eunukki astua portista tuomion päätyttyä.

Mutta nythän minä sen keksin! Siinäpä vasta oiva rangaistus sille Helion paskiaiselle. Ajatuksena se tuntuu kyllä hieman liiankin absurdilta, voiko semmoista ylipäätään tehdä? Hmm… Tarkemmin ajatellen miksikäs ei, ryhtyy vaan tuumasta toimeen. Kosto olisi tietysti suloisempi jos Helio saisi tietoonsa mitä oikein on tapahtunut, mutta siinä tapauksessa hän luultavasti yrittäisi tappaa minut. Niinpä taitaa olla parempi että pidän asian omana tietonani, enkä kerro siitä kenellekään.

Nyt tarkkana. Ei ketään näkyvillä, täytyy vielä tarkastaa ettei kukaan ole kaappien välissä, tyhjältä näyttää. Hyvä. Ja mikäs se Helion kaapin numero taas olikaan, 16, aivan oikein. Eikä kaappi ole lukossa, luottaa omaan asemaansa niin ettei edes kaappia viitsi lukita. Sillä on joko sämpylöitä tai sitten niitä santvitsejä, kun niillä on niin hieno nimikin, oikein ulkomaan kieltä. Heliolta ei kyllä löydy karjalanpiirakkaa, ei sitten vahingossakaan, se on aivan liian rahvaanomaisia sen suuhun. Jaahas, se on santvitsipäivä tänään, käy minulle oikein hyvin.

Hmm…, ei tämä nyt kyllä taida onnistua. Liian stressaavaa. On puhdistettava mieli, ajateltava jotakin kaunista, jotakin joka saa minut leijumaan ilmassa. Ei, Helviä minä en ajattele, siitä ei kyllä ole kuin haittaa näissä hommissa. Mutta voisin ajatella vaikkapa… Kikkaa. Kyllä tuota suurta vaaleaa amatsonia. Sitä ei ole silikonista leivottu, mutta hiukan rahvaanomainen se kyllä on, toisin kuin Armi. Aavikon Armi siinä vasta on nainen. Tahdot olla mulle hyvin hellä, autas Armi vähän kätösellä… Mikäs pää se sinne ilmestyi? Älä sinä Däni työnny tähän unelmointiin. Tämä on minun ja Armin välinen asia, mene nyt helvettiin siitä ja jätä meidät rauhaan. Ei saatana, illuusio on pilalla, peruuttamattomasti. Perkeleen Lipsanen, pysyisi siellä kotonaan ripustelemassa niitä papiljotteja päähänsä. Kenet minä nyt saan mieleeni? Taidan siirtää verkot suuremmille vesille, vaikkapa lahden taa Ruotsiin. Siellä on ainakin ne Abban tytöt ja sitten Ingmar Bergmani, ei saatana, se on kyllä yhtä ryppyä, sieltä ei rönttöstä seasta erota, vai olikos se Ingrit? Ei niistä ruotsalaisista ota selvää mikä niiden sukupuoli on. Parempi siirtyä eteenpäin. Ooh… Donna Summeri, aito hottentotti! Kikkara pää ja pusuhuulet. Siinä sitä on mallia naiskauneudelle, pakaratkin on kuin koivun äkämät alkusyksystä. Uuuuuuhhhh!

Kylläpä maistuu kotitekoinen karjalanpiirakka hyvälle. Ei ole tietoakaan mistään majoneeseista vaan päällä on munavoita, toisin kuin Heliolla, jonka tämän päiväiseen annokseen ne tulevat oikein tuplana. Siinäpähän maistelee. Saisi oikein lopsautella huulia herkuttelun tahtiin. No niin, siinä sitä ollaan. Pääpukari suvaitsee viimeinkin saapua paikalle. Oikein hyvää ruokahalua herra työnjohtaja. On semmoiset kastikkeet ettet taida olla ennen maistanutkaan, mutta kerta se on ensimmäinenkin, eikä siihen kuole, varsinkaan jos ei tiedä mitä on nauttinut. Etkä sinä sitä tule vähään aikaan tietämäänkään, mutta jossain vaiheessa minä sen kyllä sinulle vielä kerron. Varmaankin vasta sitten kun jään eläkkeelle. Ajaa hurautan pois työpaikan pihasta ja pirautan sinulle vielä kun perävalot vilkkaa silmissä. Kysyn että muistatkos sen päivän kun poikaa kiusasit, niin juuri silloin vuosia sitten. Sinä samana päivänä minä syötin sinulle sinun omat eväsleipäsi semmoisilla tuplamajoneeseilla ettei ole tosikaan. Ja sieltä luurista ei kuulu kuin pidäteltyä sadattelua sekä katkonaista puhinaa sen merkiksi että kohta räjähtää, mutta kun ei tiedä että mihinkä suuntaan. Ja minä kyselen että “Halloo, vieläkö sinä siellä olet?”, vaikka varsin hyvin tiedän että siellähän se on, ei vain keksi mitä suustaan ulos päästäisi. No niin, nyt sillä on jo kahvit kupissa ja eväslaukku kädessä, avaa nyt vaan se ihan rohkeasti. Pysy paikoillasi, mitä sinä nyt pystyyn nouset? Eväät vain ääntä kohden ja sillä hyvä!

Mitä tämä tarkoittaa? Tuommoinen, anteeksi pyytävä ilme naamataululla ja suupielet mutkilla. Ei saatana, mistä tässä on oikein kyse? Nyt se peijakas kävelee poikaa kohti, mitähän sen mieleen on juolahtanut?

– Haluaisin Juho esittää sinulle pahoitteluni siitä aamuisesta. Menetin malttini ja olen siitä hyvin pahoillani. Vaikka sinä virheen teit niin se oli minulta selkeä ylilyönti ja haluaisin pyytää sinulta vilpittömästi anteeksi, niin että voisimme jättää asian taakse ja jatkaa puhtaalta pöydältä.

Oikein se tekee siinä että pyytää pojalta anteeksi, mutta mikä ihme sen saa tuolla tavalla virnuilemaan, sitä minä en voi käsittää?

– Niinpä haluaisin tarjota sinulle sovinnon merkiksi kolmioleivän, niin että voimme unohtaa koko ikävän välikohtauksen. Ei kanneta kaunaa.

Älä saatana ota sitä Juho! Tajuatko, älä koske siihen leipään!

– Älä!!!

Ei perkele, sanoinko minä sen ääneen, ja minähän olen noussut jo seisomaan. Kaikki tuijottaa. En minä voi poikaa kieltää leipää ottamasta. Sehän olisi tunnustus, asettaisin pääni pölkylle. Lue poika nyt minun ajatukseni, äläkä ota sitä leipää vastaan, no älä ainakaan tunge suuhusi!.. Ei perkele, siinä se nyt on. No et sinä siihen kuole. Sama siemenhän siinä on mistä sinä olet itsekin kasvanut. Siitä sinä olet tullut ja sitä sinä nyt syöt. Narskuta pois, mutta älä kerro kenellekään, vaikka ethän sinä edes tiedä koko asiaa, etkä koskaan tule tietämäänkään. Sitä ei tiedä kukaan muu kuin minä ja minä vien sen mukanani hautaan, iankaikkisesti. Aamen.

– Arvoisat työtoverit saisinko hetkeksi huomionne. Olemme määrätietoisesti pyrkineet parantamaan sekä työturvallisuutta että viihtyisyyttä työpaikallamme. Haluan teidän tietävän että viime viikonloppuna tänne asennettiin uusi valvontakamerajärjestelmä. Tuossa peilin päällä voitte nähdä yhden. Muistakaa hymyillä ja näyttää iloista naamaa, sillä olettehan valvomon kuvaruudulla. Painotan että asia ei vaadi teiltä minkäänlaisia toimenpiteitä. Voitte jatkaa työtänne aivan kuten ennenkin. No niin, kello alkaakin olla jo pykälässä niin että eiköhän palata sorvin ääreen ja ollaan sitten varovaisia siellä, niin ettei lähes viiden kuukauden ennätyksellinen ajanjakso ilman onnettomuuksia vain katkeaisi. Työn iloa.

Työnjohtaja lähti astelemaan rauhallisesti kohti ovea kunnes kääntyi isä Tunttusen puoleen pirullinen ilme kasvoillaan.

– Ai niin, olin aivan unohtaa. Tunttunen, henkilöstöpäällikkö pyysi teitä käymään luonaan, sanoi haluavansa keskustella jostain videosta.