Press "Enter" to skip to content

Epäerotiikka

Klubiveljet

Kallu kollasi keittiön yläkaappia. Se oli selvästi tutkinut sitä aikaisemminkin ja tiesi mitä haki. Hetken päästä käsi löysi hakemansa ja Kallu pomppasi alas tuolilta. Sillä oli hyppysissään rasia, jonka se nyt avasi polleana.
– Kato. Klubeja, se sanoi.
Kallu oli varmaan etukäteen harjoitellut koko jutun, sillä sanan alun kerakevuori ja pehmeä peekin menivät paikalleen suorastaan herraskaisesti.

Kallun isä oli aikaisemmin ollut kova tupakkamies. Sillä oli ollut tapana istuskella iltasella niitten rappusilla röyhyttelemässä, kun niillä ei saanut sisällä polttaa. Kallun äiti oli keittänyt siitä kärystä sen verran, että äijä oli katsonut paremmaksi ulkoistaa homman. Mutta pari vuotta se oli nyt ollut tykkänänsä polttamatta. Jostain syystä se oli kuitenkin jättänyt näemmä yhden askin hautumaan kaapinperille.

Se jemma oli nyt meidän käsissä. Kuivahtamaan päässeistä kessuista lähti jännä ja jotenkin kutsuva tuoksu. Päätös syntyi sanoitta: näitä vedeltäisiin.

Kallun olohuoneessa oli öljykamina, joten niillä oli talossa tikkujakin. Keittiön hyllyltä löytyi hätinä korkattu puntti. Onneksi siitä oli otettu jo yksi aski, ehkä toisen nyysiminen ei pistäisi kenenkään silmään.

– Mihis mennään? kysyin Kallulta ääni jännityksellä.
Kallu meistä kahdesta yleensä paremmin tiesi asioita ja keksi juttuja. Nyt se kuitenkin mietti. Ja hyvä kun mietti. Piharakennuksen nurkan taakse voisi tietysti mennä. Mutta kun Kallun siskot saattaisivat tällä siunaamalla porhaltaa hevostallilta poninhännät vipattaen ja tulla panemaan pyöriään tuulensuojaan. Eikä koko piha ollut muutenkaan varma paikka. Kaupungissa omakotitalot pakkaavat olemaan katujen varsilla ja kaduilla kulkee naapuruston hyväntahtoisia ja kasvattavaisia emoja milloin mihinkin aikaan ja ennakoimattomasti. Eikä niihin voinut luottaa ollenkaan. Joku niistä saattaisi murjaista minun tai Kallun äidille bussipysäkillä tai kassajonossa, että onkos se teidän poika ruvennut kanssa tupakan kanssa kähjäämään, kun ihan siltä näytti tuossa toissapäivänä.

Onneksi oli metsä. Kuusikko alkoi kadun päästä ja sitä riitti hyvän matkaa Hervannan suuntaan. Talvella sinne painuttiin suksilla, sulan maan aikaan jalkaisin ja joskus hurjapäisyyden puuskassa jopa polkupyörillä rossimaan kivikkoisille poluille kuin paremmatkin endurokuskit. Metsä oli jännä paikka ja sieltä saattoi löytää kaikenlaista. Niin kuin vähän kauempaa ja poluista syrjästä isojen poikien majan, jossa oli luultavasti juotu kaljaa. Varmaksi me ei tiedetty, kun meidän ikäisiä ei sinne otettu. Ja talvella hiihtämässä käydessä teki joskus mieli vilkuilla ympärilleen, kun mieleen tulivat kirjaston aikuisten puolelta virkailijan arvelevan katseen alla lainatut Esa Anttalan kirjat.

Me lampsittiin aikamme ylämäkeen nousevaa polkua ja harpittiin sitten vähän sivummalle. Siellä köllötti kivenjärkäle, jolla me oltiin monet kerrat viipyilty katselemassa maailmaa filosofisesti. Kiivettiin nyt sen päälle istuskelemaan. Kallu oli ottanut pari käärylettä kaapista löytämästään askista. Koko lootaa ei ollut kannattanut ottaa matkaan, kun jollakin surkealla munkilla joku olisi pian ruvennut juuri tällä välin sitä kaipailemaan. Sellainen luonnonlaki maailmassa oli vallassa.

Tupakat ottivat tulta, paperi ritisi. Savu täytti suun, yritin varovasti sitä henkeen. Kirpaisi. Teki mieli yskiä, mutta pinnistelin köhimättä. Silmiin tuli vesi. Metsä kohisi. Kohinan läpi kuului, kuinka Leppäsen vanhaa kaksitahtisaabia käynnistettiin. Taivas oli sininen, aurinko paistoi ja me oltiin siinä iässä, jolloin kesä jatkuu ja jatkuu.

Tupakat piti tumpata huolella. Sen verran paljon kotona oli puhuttu metsäpaloista ja metsässä leijui nyt jotenkin uhkaavanoloinen kuivuus.

Kallu naali neulasia kuusesta ja tunki niitä suuhunsa.
– Kannattaa pureskella näitä. Ne peittää hajun, se tiesi.

Ihan me ei siihen konstiin kuitenkaan luotettu, vaan päätettiin hakea pyörät Kallun pihasta ja lähteä ajelemaan Koikkariin. Reissun voisi vetäistä sopivasti pitkäksi niin, että myöhästyttäisiin kumpikin ruokapöydästä – aikahan kului keskenkasvuisilta kesälomalla sillä tavalla huomaamattomasti. Äiti niuhottaisi ja motkottaisi, että aina saa olla pitämässä sapuskoja lämpimänä, mutta eipä tarvitsisi istua aterian aikaa isän nenän alla haisteltavana. Isät nimittäin epäilivät joskus poikiaan luonnostaan ja vainusivat asioita. Sillä oli kai tekoa sen kanssa, että ne olivat olleet joskus poikia itsekin.

Eikä me sillä kertaa kärähdetty kumpikaan. Metsäkin vaikeni ja piti salaisuutensa.



Tykkäsitkö jutusta? Tietosuojadirektiivin vuoksi Tykkää-nappula näkyy tämän rivin yläpuolella vain jos olet kirjautunut Facebookiin ja hyväksynyt sen asetusten evästevalikosta valinnaiset evästeet.

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2021 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.