Press "Enter" to skip to content

Epäerotiikka

Kuusi juhannukseksi

Kohta on juhannus, mietin. On kaksijakoista, viestiikö sää siitä vai ei. Aurinko näet hekottelee sinivalkoisella kupolillaan lähettäen naurunsäteitä suuntaamme. Pessimistin mielestä juhannuksena sataa, optimisti odottaa poutaa. Minä en oikeastaan odota nyt mitään, vaan askeltelen nauttiakseni pitkin kaupunkimme suvisia katuja. Siellä täällä niitä reunustavat istutetun kasviston lisäksi luonnontilaiset ruoho- ja kukkalämpäreet.

Kaivan kameran repustani ikuistaakseni noita itsenäisiä kasveja, jotka pontevasti uhmaavat kivikylän vihersuunnittelijoita. Osan niistä opin kouluaikana tunnistamaan ja nimeämään jopa latinaksi. Aika on kuitenkin poistanut nuo herbaariolta tuoksahtavat nimet elimellisen keskusyksikköni bittivarastosta ja korvannut ne aivan toisin tiedoin. Mutta voihan kukkia kuvata nimiä tietämättä, ajattelen.

Pengon kassistani esiin alkeellisen valokuvauskoneeni. Vedän sen pussistaan, asetan kasvojeni eteen ja alan tähtäillä. Haluan koko pehkon taustoineen samaan otokseen! Peräännyn ja seuraan etsimen kautta kuva-alan muuttumista. Takaa kuuluu polkupyörän kellon kilinää ja vihainen bassomurahdus: ”Pois tieltä!” Väistän, nyökkään anteeksipyynnön loittonevalle kaksipyörällä ratsastajalle ja uusin tähtäykseni. Nyt onnistuu. Näps, kamera sanoo, kun kukistaan keltainen pensas ikuistuu filmille. Kriikkriikkrääk, kamera sanoo, kun filmi siirtyy sen sisällä. Vedän vivuin suojuksen linssin eteen ja työnnän kuvaimen takaisin pussiinsa.

Jatkan talsimista sivuilleni vilkuillen, uutta filminruokaa hamuten. Suoraan edessä, virastorakennuksen ja museotalon välissä olevassa ruohikossa näkyy kellertävää . Etäältä se näyttää valtaisalta maissintähkältä. Kamerapussi valmiina kourassa lähestyn löytöäni. Esine osoittautuu kellastuneeksi, myyntiverkossaan yhä viruvaksi joulukuusen rangaksi, jossa yhä on jäljellä kuivettuneita neulasia. Myymättä jäänyt puu oli jostain syystä jätetty tänne, eikä kukaan ollut huolinut sitä edes jätekuormaansa. Kenenkään häiritsemättä saan kuusivainaan kuvatuksi kertaalleen.

Kun kiertelen saalistani muuta kuvakulmaa hakien, yksityisyyteni rikkoutuu jälleen.

”Tuliks hyvä kuva?” äijän kitkale utelee hekotusta äänessään samalla, kun ohittaa olemustani työntäen vanhuuttaan ja huoltamattomuuttaan nirskuvaa polkupyörää. Fillarin tavaratelineellä on kori, josta pilkistää pari vapaa.

Selitän: ”Joo, mä otan näitä kuvia nettiä varten … eli mä kehitytän tän filmin ja teetän kuvat liikkeessä ja sitten skannaan ne nettiin.”

”Mitä sä tossa kuusenraadossa näät?” tuo vähäläntä miekkonen jatkaa yhä sama virne kasvoillaan.

Kuinka joku voi kummastella ja arvostella minun kuvavalintojani, mietin vähän ärtyneenä. Tuntuu, kuin mies pitäisi minua ääliönä, jonka ideat ovat yhtä valmiita jäteastiaan kuin tuo viimejouluinen puuvainaa.

”Se on ihan yhtä hyvä kuvan aihe kuin mikä muu tahansa”, mutisen ja jatkan: ”Siitä saattaisi saada raflaavan julisteen”.

Eikö tuo ukkeli nyt tajua olevansa tekemisissä taiteilijan kanssa – tai ainakin wannabe-taiteilijan, ajattelen samalla.

”Vai julisteita sitä tehdään … ja mihinkäs biennaaliin?” tyyppi ilkkuu pyöränsä vierestä. ”Ei mihinkään biennaalin ainakaan vielä, yhteen pikku kisaan vain”, sanailen katseeni siirtyessä miehen pyörää kuormittavaan kalastusvakkaan. Voin vaihtaa keskustelun aihetta. Viiton kohti kaverin onkea ja kysyn: ”Onks tullu monta vanhaa saapasta?”

”Ei ole tullut saappaita ainakaan vielä mutta särkiä ja ahvenia tuolta nousee ja joskus jopa kuhaa.” Mies hymyilee tyytyväisenä. ”Kukas teillä kalat perkaa?” kaikaisen kuuluviin sen ainoan kala-aiheisen kysymyksen, joka mieleeni nyt pulpahtaa.

”Minä itse, tietysti, kun tuo eukkokaan ei uskalla niihin koskea. Se pelkää, että kuollu kala vielä puree. ” Mies pitää pikku tauon maahan tuijottaen. ”Tai ex-eukkohan se nykyään taitaa olla …. niin on asiat, että toisen kalamiehen mukaan se lähti.”

”Ikävää”, totean hivenen vaivautuneena: mitä tuo mies yksityisasioitaan minulle levittelee. Juhannuskin on tulossa, ei silloin passaisi elämän nurjuutta muistella. ”Vapaana on parasta”, mies sitten sanaiseekin hiukan rehvakkaasti, hiivittäen tyytyväisyyttä ääneensä. Hän vilkaisee minua, ikään kuin muistaa jotain … ja kysyy: ”Missäs sitä ollaan juhannuksena?”

”Tuonne huvipuistoon olen menossa. Siellä on juhannustanssit”, vastaan asiallisesti.

”Onko siellä oikein orkka soittamassa?”

”On, ja ihan hyvä pumppu onkin. Se soittaa semmosta tanssittavaa ja kuunneltavaa perinteistä juhannusmusiikkia. Eikä puistossa ole humalaisia.” Mies alkaa selostaa: ”Tulisinpa sinne minäkin mutta nyt olen jo luvannut mennä maalle. Äitimuorista täytyy pitää huolta.” (Siinä meni yksi mahdollinen tanssittaja niistä olemattoman harvoista, ajattelen hivenen pettyneenä.) ”Maalla onkin ihan kivaa juhannuksena”, lausehdin. Peitän pettymystäni iloiseksi otaksumaani hymyyn.

”No jaa kivaa, eihän siitä muorista ja sen uudesta ukontapaisesta muuta seuraa ole kuin niitä vanhojen juttujen kuuntelemista. Nykyään on kaikki muka paljon huonommin kuin ennen, vaikka niillä on sähkölämmitykset ja sisäsaunat ja kaikki. Olisivat edes vähän tyytyväisiä..” ”Mutta eikös niitä vanhoja juttuja ole joskus kivakin kuunnella … eikä niitä kertojia ole enää kauan keskuudessamme? Kannattaa tallettaa heidän muistonsa, kun vielä voi. He ovat historiaamme, ja ilman historiaa putoamme tyhjään.”

Huomaan muuttuneeksi hetkeksi juhlapuhujaksi. Mies ei huumaannu kliseistä vaan rupeaa hekottamaan niin, että silmät kostuvat ja naurunrypyille kurtistunut naama punehtuu. ”Sitäpäs ollaan nyt niin juhlavaa”, hän virkkoo. ”Juhannus on kuitenkin kepeä kesän juhla, eikös vain?”

Jutellessamme mies on vaivihkaa silmäillyt maassa lojuvaa kuusenraatoa, ja nyt hän ottaa muutaman askeleen sitä kohti. ”Taidankin ottaa tuon viimejouluisen kuusen tuosta mukaani, jos siitä saisi sauna- tai grillipuuta”, hän toteaa. ”Tulisitko apuun, jos me yhdessä saisimme sen tonne mun tarakalle?”

Olen ylen tyytyväinen siihen, että apu kelpaa minulta – olevaisista epäkäytännöllisimmältä. Survon surkeaa ruohoa uustuttavani jäljessä. Tartumme kuuseen, joka oitis varistaa loppujakin neulasiaan. Ollen yhdessä vahvoja saamme puuparan poikittain pyörän tavaratelineelle ja sidottua sen tukevasti miehen ns. mustekaloilla. Ohikulkijat virnistelevät urakallemme, heittääpä yksi teinisälli kommentinkin: ”Jaa joulupuu on rakennettu jo ensi jouluksi…”

Hymyilen hänelle ja toivotan hyvää – juhannusta.

Miesvoimin pyörä nitkahtaa liikkeelle kuusi tavaratelineellä keikkuen. Kiitän kaveria seurasta ja toivotan hyvää kesää. Heilautan vielä kättäni, ennen kuin erkanen omaan suuntaani.



Tykkäsitkö jutusta? Tietosuojadirektiivin vuoksi Tykkää-nappula näkyy tämän rivin yläpuolella vain jos olet kirjautunut Facebookiin ja hyväksynyt sen asetusten evästevalikosta valinnaiset evästeet.

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2021 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.