Press "Enter" to skip to content

Epäerotiikka

Valon lapsi

Hymyilen.

Hymyilen ja pidän katseeni korkealla kävellessäni kotipaikkani viereistä autotien reunaa pitkin. Tukkani on nopeasti huitaistu kiinni, ja tuuli saa ne kieppumaan väkkärää. Minulla on päälläni veljeni T-paita, jolla nukun yöt, ja niin lyhyeksi leikatut farkkushortsit, että ne tuskin näkyvät paidan alta. Olen laittanut ranteeni täyteen koruja, ja nilkassani kilisee kaunis, Intiasta ostettu nilkkakoru, jossa on pienen pieniä kulkusia. Paljaat jalkani ovat kovettuneet monien kengättömien kesien jäljiltä niin kestäviksi, että en edes huomaa asfaltin kuumuutta. Ohikulkevien autojen kuljettajat pysähtyvät katsomaan minua, eivätkä edes yritä peittää sitä. Ei se minua haittaa, mietin vain kuinka huono käytös aikuisilla ihmisillä voi olla. Sanovat vielä että tämän ajan nuoret saisivat hävetä.

Vihdoinkin pääsen kohtaan, jossa tienpenkasta nousee polku pieneen ja kapeaan metsää, joka jakaa kaksi kaupunkia toisistaan. Toisella puolella metsää on tehdasalue ja tällä minun puolellani on rauhallista asutusta. Metsä ei ole mikään korpi, ehei. Siellä on välillä jopa ruuhkaa. Koiranulkoiluttajat tykkäävät pitää koiriaan vapaana metsässä, joka alkaa jo takapihalta. Vanhemmat ihmiset tykkäävät marjastaa täällä, kun taas teinit puolestaan pitävät kalloilla omia juhliaan öisin. Tähän aikaan aamupäivästä en kuitenkaan usko ihmisten olevan liikkeellä, joten saan omia koko metsän itselleni.

Tämä metsä on kaunista suomalaista metsää, josta löytää paljon erilaisia kasveja. Eläimiä ei näin pienessä metsässä viihdy, jos oravia ja päästäisiä ei lasketa. Tien reunasta metsä on kaunista ja kirkasta lehtimetsää, ja polku on pehmeää sekä multaisaa. Mitä pidemmälle polkua kävelee, maasto kohoaa ja puusto muuttuu kuusikoksi. Loppujen lopuksi maa ratkeaa, ja kallioiden laet pistävät esiin – männyt sekä sammalet astuvat kuvaan. Mutta en ole vielä siellä asti. Jäin hetkeksi hengittämään syvään ja upottamaan varpaani mustaan ja kosteaan multaan heti asfalttitieltä pois päästyäni. Kävelen hitain, äänettömin askelin ja kyykistyn sivelemään upouusia mustikanvarsia. Ne ovat aivan vaaleita ja pehmeitä. Tänä vuonna niistä ei vielä saisi mustikan mustikkaa, mutta ensivuonna nämä kaikki nuokkuisivat mehevien marjojen painosta. Nousen ja käännyn, katselen autotietä. Se näkyy vielä selvästi koivujen takana. Päätän jättää sen taakseni ja lähden nopeasti nousemaan polkua ylös. Liikun ketterästi ja äänettömästi, sivellen puiden runkoja ja kuulostellen. Välillä kuljen kiviä ja kiemurtelevia juuria pitkin.

Pysähdyn. Polkujen risteykseen, ison kiven kohdalle jolla kasvaa nuokkuhelmikkäitä, katselemaan luultavasti koko metsän kauneinta katajaa, joka kasvaa korkeiden kuusten latvusten katveessa, pienessä valokehässä. Se on valinnut koko metsän kauneimman paikan. Vaikka kataja ei ole kaunis puu, se on tuossa kaunis. Se on kaunis kylpiessään kirkkaassa ja kimmeltävässä valossa ja putoavien siementen varjojen tanssin alla.

Sen juurelle pitää kävellä rehevien sammalmättäiden läpi käärmeenpureman uhalla. Mutta kun sen juurelle pääsee, sinne voi jäädä tunneiksi. Siinä voi istua ja rauhallisesti kosketella sen marjoja ja neulasia. Se on lapsen pituinen, ja lapselta se vaikuttaa. Metsän lapselta kuin minä, joka kylpee valossa pimeyden keskellä, ja on kaunis rumuuden kotelossaan, niin kaunis kun kataja tai ihminen voi olla. Olemme molemmat joutuneet syntymään muottiin, joka riistää meiltä sen vapauden oikeasti valita elämämme suunnan. Tai, ehkä se olen vain minä. Kataja kuitenkin on täydellinen osa luontoa – minä olen “pidemmälle kehittynyt”! Pah, sanon minä! Jos “pidemmälle kehittynyt” tarkoittaa äärimmäisen väkivaltaista, riippuvaista välineistä ja täysin kyvytöntä elämään siellä missä näkyvät vielä tähdet, ollaan pahasti metsässä. Ei, ollaan pihalla. EI, vaan ollaan KAUPUNGISSA, JA SISÄLLÄ! Katso nyt itseäsi, taas se tapahtuu. Ihmisruumis ja -aivot haluavat ratkaista kaiken vihalla ja väkivallalla, sitä ei edes vahva mieli voi estää. Voi sinuakin kataja, kuinka helppoa sinulla onkaan ja kuinka erilaisia samanlaisuudessamme olemme. En haluaisi edes vaihtaa kanssasi paikkaa, en haluaisi suoda sinulle tällaista kohtaloa – olla lintu kahlittuna häkissään.

Mutta en oikeasti, en pohjimmiltani, vihaa ihmisyyttä. En haluaisi edes – en halua vihata mitään. Jos vain voisin, lähtisin erakoksi, kuten entisajan kristityt lähtivät Roomasta, kun he eivät jaksaneet vääräuskoisia ihmisiä. Vaikka olen ruumiillisesti täysin irti luonnosta, olen henkisesti siinä lujasti kiinni. Kyllä minussa vielä senverran aisteja ja vaistoja pihisee, että selviäisin jossain metsässä. Hyväksyn täysin sen mikä olen ja olen myös kiitollinen, syvällä sisimmässäni, vaikka en sitä halua tai uskalla myöntää. Olen kiitollinen siitä, että pystyn ajattelemaan ja järkeilemään ihmismäisellä tavalla, sillä se on ainoa tapa jolla voin iloita luonnosta.

Ja minä tiedän, että en oikeasti voi lähteä, mutta aio palata aina, joka kesä, joka päivä Valon Lapsen juurelle miettimään samoja asioita, miettimään elämää ja eettisyyttä, tuntemaan että olen samanlainen kuin tämä kataja – löytänyt valon pimeästä, sisimmältäni kaunis, niin kaunis kuin ihminen tai kataja voi olla, ja syntynyt aivan oikeaan kehoon ja paikkaan.

“Olen oikeassa paikassa, niin kaunis kuin vain voin olla valossa pimeyden keskellä. Olen Valon Lapsen lapsi.”



Tykkäsitkö jutusta? Tietosuojadirektiivin vuoksi Tykkää-nappula näkyy tämän rivin yläpuolella vain jos olet kirjautunut Facebookiin ja hyväksynyt sen asetusten evästevalikosta valinnaiset evästeet.

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2021 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting & Pohjoisnapa-tuotanto, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme.